Kuvia avoimista ovista

Saimpas tämän tänne nopeammin kuin olisin itse uskonutkaan saavani! Eli otsikon mukaisesti, tässä osa niistä kaikista kuvista joita eilen napsin pyöriessäni ympäriinsä opistolla. Piti karsia aika iso joukko monestakin syystä, mutta sentäs jotain on. :)

Aivan sama minne menin, tilat oli vallannut rento meininki, nauru raikui ja törmäsin matkallani moniin ja taas moniin uteliaisiin kasvoihin. Juttelin ison kasan aiemmin tuntemattomien ihmisten kanssa ja voin sanoa vain kiitokset kaikille, jotka paikalla olitte! 

Erilaisia pisteitä löytyi ympäri koulua ja kaikilla oli jotain aivan omaansa tarjottavanaan. Mun piti käydä vain nopea kierros ottaakseni kuvia, mutta jumahdin kokonaan kaikkien eri häppeninkien luokse. Kysellessäni muutamilta nuorelta, koulumme onnistui avointen ovien järjestämisessä tosi hyvin! Kiitoksia pisteiden vetäjille ja kierrättäville tutoreille sateli, kuulemma he saivat kaikkiin kysymyksiinsä vastaukset. Ilman teitä vierailijoita koko touhu olisikin ollut ihan tyhjän turhaa. 

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, eikös? Eli tärähtäneistä kuvista voimme syyttä ainoastaan aivan tärähtänyttä meininkiä. Tai sitten kuvaaja oli tärähtänyt. Kumpi vain.

Nappasimpas Hdon oman tatskan otsaani. Ja poskeeni. Ja kolme kaulaani. Innostuinko? Ehkä vähän, mutta aika nopsakkaan kävin hinkkaamassa ne pois iholta, kun heräsin maanpinnalle ja muistin meneväni töihin sun muualle, jossa pitäisi jollain tasolla pitää edustavuutta yllä. 

Enempi sitten innostuinkin, kun pääsin itse läpsimään tatuointeja muille. 

Kauuuuheesti porukkaa ja lisää tuli koko ajan

Ja vielä pitkän päivän jälkeenkin lähettiin porukalla pelaamaan sählyä koulun liikuntasaliin! Meillä on tosiaan torstaisin klo 16-17 varattu opiskelijoille ja opettajille oma pelivuoro, itse olin toista kertaa paikalla pelaamassa. Pienistä ja kohtalaisista sattumista huolimatta päätin ottaa pelaamassa käynnin ihan tavaksi. Meillä oli hyvä porukka kasassa ja uudet kasvot ovat aina mukaan tervetulleita! Kun ei taidostakaan kiinni ole, mulla ei pysy pallo hallussa sekuntiakaan, mutta pointtina onkin revittely ja hauskanpito liikkuessa. Toivottavasti nähdään ens viikolla siellä!

Hyviä viikonloppuja kaikille, meitsi menee pakkaamaan viimeisetkin tavarat laatikkoihinsa. :)

- Stella

Jälleen uusi vuosi ja uudet kujeet

Moikka!

Vielä tällä lailla hieman myöhäsenä, hyviä uusia vuosia kaikille. :) Toivottavasti lähtenyt ponteikkaasti käyntiin tämä tammikuu, joka kohta onkin jo ohitse.

Tänään on taas Hdolla avoimet ovet, meikän löytää sitten samasta paikkaa kuin viimeksikin eli blogia edustamasta. :) Tervetuloa! 5 kerrokseen vaan ja sitten seuraatte sitä ihanan mehevää pullan tuoksua luokkaan 52. Täällä minä ja toinen bloggaajamme Sami. Lompakko mukaan niin pikkurahalla voit ostaa kaikennäköisiä ja -makuisia herkkuja. Nytkin istun täällä huoneen nurkassa ja kuola valuen nautin tästä tuoksusta. Pakko hakea kohta kahvia.

Kannattaa siis bongata kaikki punahuppariset kaverit koulumme tiloista, minut mukaan lukien, koska me ollaan täällä tasan tarkkaan teitä vierailijoita varten! Rohkeasti juttelemaan vaan, sillä vaikka osataan välillä hyökkäillä ihmisten kimppuun lörpöttelemään, ihan kaikkia ei ehditä metsästämään käsiimme. ;) Muut punahuppariset pyörivät ympäriinsä koulua, kierrättävät ryhmiä eri pisteillä ja esittelevät Hdota, sekä tietysti niitä jotka metsästävät teikäläisiä.

Yritän napsia tänään mahdollisimman paljon kuvia ja tulla loppuviikon aikana postailemaan päivän tunnelmia.

Kevät oli jo hurjaa vauhtia tulossa, kun pamahtikin lisää lunta maahan, ihan vaan meidän iloksemme. Kuitenkin, huomattavasti valoisampaa on jo! Ei tarvitse enää lahnustella ympäri vuorokauden pimeässä. Tämä alkukevät on tavalla ja toisella ollut rankka, tai vähintäänkin todellaki hämmentävän erilainen, melkeinpä kaikille Hdossa oleville. Joitakin harmittavia muutoksia on tapahtunut, mutta paljon hyviäkin uutisia on kuultu. Nyt alkaa pikkuhiljaa kaikki rauhottumaan ja asettumaan uudestaan aloilleen. Keskitytään kuitekin siihen tärkeämpään, eli tulevaan, eikös?

Ja mitenkäs mun opinnot?

Kun tsekataan mun omia opintoja, käytännössä multa puuttuu enää vain se kuntoutuksen työssäoppiminen, perjantaina teen viimeisen puuttuvan tenttini alta pois. Ja myös teen, koska ylpeänä voin kehuskella osaavani koealueen ulkoa. Nyt oon pistellyt vähän sinne sun tänne sähköposteja kysellen harjoittelupaikkaa ja todellakin pidän peukkuja pystyssä sille, että pääsen työskentelemään vammaistyön parissa. Tällä hetkellä työskentelen henkilökohtaisena avustajana, eli autan lievästi kehitysvammaista henkilöä koulunkäynnin kanssa, kun tällä hetkellä ei ole kurssejakaan suoritettavana. Sen lisäksi olisi kuitekin mahtavaa saada lisää kokemusta erilaisissa ympäristöissä työskentelyistä, ennen kuin syksyllä aloitan erikoistumisen vammaistyöhön.

Koin tässä aiemmin pienen valaistumisen opintojeni ohelta, kun rupesin tosissani miettimään kaikkia mahdollisia sähläyksiä ja säätöjäni. Etenkin, kun ajattelin asiaa omaa napaani pidemmälle. Tosin tästä valaistumisesta en voi ottaa kunniaa itselleni. Mutta silti päätin tehdä jotain asialle. Näinä aikoina kuulen paljon positiivista palautetta siitä, kuinka olen kasvanut vuosien aikana ja millainen opiskelija nykyään olen. Olen saanut myös paljon tukea, kannustusta ja luottoa. En halua enää saada yhtäkään uutta mahdollisuutta, koska tahdon näyttää pystyväni hoitamaan hommat nyt juuri niin kuin ne pitääkin. Vähintä mitä voin tehdä heidän vuokseen, jotka ovat mua auttaneet, on pyyhkiä heidän viimeisetkin epävarmuudet siitä, että ansaitsinko uudet mahdollisuuteni vaiko en. Teen duunini loppuun nyt täpöllä, valmistun ja meen kentälle tekemään kaikkeni parhaan mahdollisen lopputuloksen eteen.

Jotenkin tuntuu mahtavalta olla viimein tässä pisteessä, että kaikki alkaa todellakin olla kasassa. Viimeiset pinnistykset, jotta pääsen jälleen aloittamaan kunnon opiskelun, kunnolla pänttäämisen. Tuntuu just siltä, että voisin rohmuta loputtomiin asti uutta tietoa, koska kiinnostus ja motivaatio ovat jälleen juurikin siinä missä niiden kuuluukin olla. Innostus tulevasta pakottaa leveän hymyn kasvoille.

Ja maanantaina muutan sitten Helsinkiin, joten viikonloppu meneekin hysteerisen pakkaamisen merkeissä. Sitten tämä Stelbero voi jälleen kutsua itseään ylpeäksi stadilaiseksi. Muutto on mun paluu takaisin kotiseudulle, hyvästi lande, hyvästi pellot ja hyvästi Nummelan miljoonat liikenneympyrät!

- Stella