Häslinkiä ja muutosten tuulta

Moroo!

Shortsikausi alko mulla eilen! Alunperin oli kyse ihan vedonlyönnistä, mutta loppujen lopuksi olin tosi onnellinen siitä vedosta. Tosin toi tuuli on raivostuttava, muutenhan tonne ulos jo pakahtuu.

Nyt ollaan päästy siihen pisteeseen, ettei mulla ole enää ainuttakaan yksilötehtävää rästissä! Pari tenttiä ja ryhmätehtävää kyllä, mutta ei yhden yhtäkään yksilötehtävää. Ihan mahtava fiilis. Kannatti jäädä monena iltapäivänä hakkaamaan funtsin koneiden näppäimistöä kaikella hellyydellä ja luovuudella. Jälleen kerran pääsin kiittämään itseäni prosessikirjoittamisesta, niin aniharvoin yhdellä istumisella saa kasaan kunnollista tekstiä.

Tiistaina koulun auditorion otti haltuunsa opiston oppilaiden oma bändi ja SuperFreeks (kuvassa)! Kävin pitämässä suuret kaksi spiikkiä, mutta muuten sain muiden mukana nauttia todella lahjakkaiden ihmisten omistakin tuotoksista hyvässä seurassa.

Ens viikolla saa tämä jakso loppunsa ja porukkaa lähtee kuntoutuksen työssäoppimiselle! Itse jään koululle todennäköisesti pänttäämään tentteihin. Elokuvan kieli -valinnaisen tunneille en ole kylläkään ehtinyt vielä kertaakaan mukaan, mutta muuten kaikki kurssit ovat oman näkemykseni pohjalta hyvällä mallilla ja menee hyväksytyiksi.

Perhetyön haasteet ja menetelmät -kurssi on vasta aika aluillaan, vain pari tuntia takana kun alkuun oli häslinkiä opettajan kanssa ja saimme etätehtäviä. Siellä käydäänki läpi päihde- ja väkivaltaperheiden näkökulmasta katsottuna arkielämän haasteita ja niistä selviytymistä, ja mikä tärkeintä, sitä mitä me voidaan lähihoitajina tehdä.

Muuten oon tällä jaksolla oppinu ihan kiitettävästi uusia asioita. 

Mielenterveys kurssista en sano sanaakaan, Ville toi kaikki munki ajatukset hyvin esille postauksissaan. Toisaalta ollaan käyty läpi paljon mulle jo ennenstään tuttua kauraa, jonka takia petyinki siihen miten nopeasti kaikki vaan plärätään. Ei päästä yhtään pintaa syvemmälle, maikka lukee läpi tekemänsä diat ja välillä kertoo omien kokemuksiensa kautta lyhyitä tarinoita. Olin ihan valmiina oppimaan ison kasan uusia asioita, mutta mun tiedot on ainaki tähän asti yltäny pidemmälle kuin tunneilla käydyt asiat. Ja joo, "en sano sanaakaan". No en yhtään tämän enempää.

Päihdetyön kurssilla ollaan tutkittu erilaisia taulukkoja suomalaisten päihteidenkäytöstä. Oikeestaan nää kaikki nyt mainitsemaani kurssia menee loppujen lopuks tosi rinnakkain keskenään. Päihdetyön tunneilla ollaan puhuttu kans päihdeongelmaisista perheistä ja mielenterveysongelmista. Jokainen tunti vaan tukee toinen toistaan ja kertoo enemmän jostain tietystä osa-alueesta. Ja lopulta perhetyön kurssi tuo kaikki nää yhteen ja vetäsee opiskelijoitten naamat vakaviks ku ruvetaan käsittelee ihan rankkojakin asioita. Viimestään näillä tunneilla naiivin optimistinenkin ihminen tajuaa, että tästä on leikki kaukana.

Yhteishaku päättyi tänään. Puhuin tuolla aiemmin, että tämä on juuri tätä aikaa vuodesta kun lähden pohtimaan opiskelujani. Viime viikolla olin jo aika varma, että nyt tällä kertaa voisin ihan aikuisten oikeesti hakeakin jonnekin vain silkan ajattelun sijaan. Tosin viime viikolla myös peruin sen ajatuksen kun moni muukin asia koulussa ja koulun ulkopuolella alkoi stressaamaan sen verta.

Viime tiistaina kuitenkin juttelin Hdon opiskeluvalmentajan kanssa mun motivaatiosta, tulevaisuuden näkymistä ja ylipäätään koulunkäynnistä. Kerroin halustani hakea nyt yhteishaussa muualle, mutta yksinkertaisesti pelko ja epävarmuus pidätteli mua. Sen keskustelun jälkeen olin kuitenkin varmempi kuin koskaan siitä, että nyt se on menoa.

Eli tämä oli neljäs kerta opiskelujeni aikana, kun oon lähdössä Helsingin Diakoniaopistolta. Mutta tämä kerta eroaa huomattavasti niistä kolmesta edellisestä. Kyllä, meni taas tosi niukille ja hätiköin vähän, mutta tällä kertaa kuitenkin lähdin liikenteeseen ajatuksella "Haen nyt, ja jos en saa paikkaa niin jään tänne ja haen syksyllä uudestaan!" enkä "Noni se on sitten moro!".
Huomattavaa eroa havaittavissa, eikö?

Nyt on hakemukset lähetetty kolmeen eri ammattiopistoon ja kädet täristen jännityksestä odottelen vastauksia!

En sano, etteikö Helsingin Diakoniaopisto olisi antanut mulle mitään näiden vajaan kahden vuoden aikana, tai että sinne meno olisi suurimpia tekemiäni virheitä. Ehei, ei mitään sinne päinkään. Hdo on tarjonnu mulle upeita asioita, avannu mulle monia ovia eteenpäin, kasvattanut, opettanut ja pitänyt loistavaa huolta. Ja siinähän se onkin; uskon, et oon saanu täältä kaiken sen, mitä tällä koululla on mulle tarjottavana. Se on tosiaan paljon, mutta unelmiani ja tulevaisuuttani ajatellen se ei riitä.

Aurinkoista kevättä, vaikka viikonlopuksi onkin luvattu lumisateita :)
Stella

Vihdoin täällä

Helloo taas!

Okay! Sain vihdoin ottettua jonkin näköisiä kuvia, mutta olin liian laiska ruvetakseni tekemään niille mitään parannuksia tms. En saanut kuvien latausta hallintaani, joten ne ovat nyt täydellisen satunnaisessa järkässä! :)

Tauolle tekemistä oppimiskeskuksessa

Opiston kahvila

Opettajien postilaatikot ja uusintatenttikuoria

Uudistunut Funtsi!

KAAAHVIAA

Päihdetyön kurssilta saatu ryhmätehtävä

Perhetyön kurssilta pohdittavaa

Meikäpoika tulossa Nummelasta (Y)

Jee, ja myöhemmin palaan sepittelemään muusta maailman menosta meillä Hdolla! :)

-Stella