Haaveita taistelijoille

Morjensta!

On se muute hienoa ku heittelen tänne jatkuvasti kaikkien nähtäville millon mitäki tietoa ja saan pian postauksen julkaisemisen jälkeen kuulla olleeni väärässä. Ehkä mä tästä lähin pistän jokasen faktaa tai "faktaa" sisältävän lauseen perään, että HUOM älä luota tähän, ignooraa koko lause ja jatka eteenpäin. Jos sillain voisin säästyä pään hakkaamiselta seinään. :D


Nojoo, ei mulla tällä kertaa mitään järin tärkeää asiaa ole. Tosin onko mulla ikinä?
Kunhan taas puran tylsyyttä ja ajatuksiani tänne.
Tän koulun blogin lisäksi oon pitäny mun ihan omaa blogia pystyssä vuodesta 2010, vaikkakin kolmessa eri osotteessa. Anyway, tässäpä eilen illalla lueskelin niitä vanhoja tekstejä ja kattelin kuvia läpi ja sen nostalgia-tuokion inspiroimana eksyin jälleen kerran bucketlist.com sivustolle.

Tyhmä kun olen, en osaa säästää "vanhoja helmiä" niin sanotusti, mutta kun menin kirjautumaan sisälle, suureksi yllätykseksi löysin oman bucketlistini vuoden 2011 tammikuulta. Yhteensä tavotteita oli vajaat 80 ja nyt kun tsekkailin niitä läpi, sain merkattua kahdeksan asiaa tehdyksi. Sen lisäksi poistin listalta parisenkymmentä ihan vain muuttuneen ajatusmaailman takia.

Kahdeksan haavetta olen toteuttanut kolmessa vuodessa ja mikäli mun suunnitelmat pari vuotta eteenpäin tästä hetkestä onnistuu, pääsen 2016 tammikuussa merkkaamaan viisi muuta haavetta tehdyksi. 
Yleensä sitä puhutaan aina vain unelmista ja "Mitä haluat tehdä kun kasvat isoksi?". Sanotaan, että unelmiaan pitää seurata ja että niiden ajatteleminen pistää meidät tekemään asioita joita olemme aina halunneet tehdä. Toisaalta taas kuulee unelmien kuuluvan snobeille.
 Itelläni kuitenki tulee sanasta "unelma" aina sellanen fiilis, että unelmat on jotain jota ei oikeesti koskaan saavuta. Ne on asioita joista nautitaan unissa ja ajatuksissa, mutta samalla ne on asioita jotka murskaantuvat ajan saatossa. Esimerkkinä meikäpoika unelmoi ala-asteella ammattinyrkkeilijän tittelistä, yläasteella unelmoin olevani jossain kuuluisassa bändissä kitaristina, enkä edes paljasta mistä unelmoin nyt.

Nyt salee ajattelet jotain "kaikki on mahdollista!" tyyppistä, ja joo, en kiellä sitä. Musta voi edelleen tulla ammattinyrkkeilijä tai uuden The Beatlesin kitaristi, mutta mikä on todennäköisyys? Varsinkaan kun teen töitä näiden unelmien eteen niinkin paljon, että olen ostanut lapsille tarkoitetun nyrkkeilysäkin joka lojuu tälläkin hetkellä sänkyni alla pölyyntymässä ja että yleensä kun olen kotona yksin, niin nappaan isän kitaran seinältä ja menen huoneeni pimeimpään nurkkaan rämpyttelemään hiljaa.

Alan kuulostamaan juurikin sellaiselta ihmiseltä, joka seisoo "unelmat on snobeille"-lausahduksen takana ylpeänä, mutta en suinkaan ole. Unelmat on meijän jokaisen avain päästä pois harmaasta arjesta ja antaa hymyn nousta kasvoillemme kun ajattelemme itseämme tekemässä jotain / olemassa jossain mitä / missä eniten koko maailmasta haluaa.
Tykkään vaan enemmän käyttää unelmaa lievempää ilmaisua, haavetta.

Ja juuri sellaisia asioita ihmisten bucketlistit on täynnä. Haaveita. Mä en edes tajunnu saavuttaneeni näinkään paljoa, ennen kuin pääsin tökkimään "Done" nappulaa yhä vaan uudestaan ja uudestaan. Vasta silloin tajusin, että kolme vuotta sitten mä haaveilin just tästä hetkestä, jossa mä nyt elän. Mä oikeesti haaveilin tästä hetkestä. Heti ku mä tajusin sen, arvostus mun omaa "tylsää arkeani" kohtaan nous mun silmissä aivan jäätävää vauhtia. Mä muistin taas kuinka monia oikeita, sanoinkuvaamattoman onnistuneita valintoja olinkaan tehnyt elämäni varrella.

- Stella

Kolmatta viikkoa itsenäisenä

Täydellinen hiljaisuus. Tuulikaan ei saanut puita ulvomaan tai heinikkoa huojumaan, eikä yksikään lintu päästänyt ainuttakaan vihellystä. Autotie tuonnempana huokui tyhjyydestä. Ainoa asia, joka todisti etten seissyt keskellä valokuvaa, oli hitaasti ylitseni lipuvat pilvet.


Terve!
Vaikka olen viimeiset kolme viikkoa ollut koululla ilman sen suurempaa lukujärjestystä määräämässä tulemista ja menemistä (ja silti käynyt päivittäin koululla), en ole saanut paljoakaan aikaiseksi. Fysiikka ja kemia 1 tentin sain kyllä suoritettua ekalla viikolla, mutta sen jälkeen olen käyttänyt aikani kaikilla muilla tavoin kuin hyödyllisesti. Enkä ole eksynyt tännekään kirjoittamaan postausta ennen tätä hetkeä.

Jos tällä panostuksella ei tule
 kiitettävää niin ei tuu millää!
Maskeeraus 5/5

Tänään kyllä kävin aamulla vetämässä viriketoimintatuokion eräässä vanhainkodissa, mutta sekään ei mennyt aivan suunnitelmieni mukaisesti. Nyt sitten väkerrän videoraporttia siitä tuokiosta opettajalleni; olen niin kauan kironnut, etten millään kurssilla ole päässyt tekemään mitään esseetä suurempaa tehtävää pitkääääään aikaan, joten nyt kun opettaja itse ehdotti videon tekemistä niin hemmetti mähän sen teen! :)

Lainasin tosiaan koululta mölkkypelin sitä toimintatuokiota varten, mutta eipä ne asukkaat siitä pelistä kiinnostunut. Mutta ei se menoa haitannut, mentiin sitten istumaan ja juttelemaan läheisen puiston penkeille ja kyllä sekin oli kivaa! Turhaan vaan kanniskelin niitä pölkkyjä mukana.

FyKe 2, jota oon nyt työstäny parhaani mukaan, menee ihan yli hilseen. En tajua mistään mitään ja mielessäni juolahti jo se vaihtoehto, että kävisin kurssin vain suosiolla uudestaan. Enpä ole koskaan oppinut itsenäisen opiskelun taitoa, ainakaan tämän tyyppisissä asioissa jotka pitää vaan päntätä päähän, ilman minkäänlaisen soveltamisen mahdollisuutta.

Ens viikko on vika viikko mun funtsihengaamista! Sit jatkuu taas ns. "oikea koulu" ja meijän luokalla jatkuu pitkät valinnaiset. Eli mun kohdalla vastaan tule perhetyön valinnaisen työssäoppiminen. Se on ymmärrykseni mukaan sellainen iisimpi, ollaan tiistai keskiviikko torstai aina siellä to-paikassa ja maanantait ja perjantait koululla.
Oon aika pahasti vaiheilla siitä, et lähenkö monikkoperheeseen vai tekemään projektityötä, meille kun annetaan vapaus valita niiden kahden väliltä (JOS olen ymmärtänyt oikein). Toisaalta monikkoperheeseen meneminen vois olla mulle sopivampaa, mutta jotenkin ajatus siitä, että menisin jonkun toisen kotiin hoitamaan hänen lapsiaan tuntuu oudolta. On siitä kuitenkin moni muukin selvinnyt hengissä, joten miksen mäkin?

Muuten mulle kuulukin ihan hyvää. Oon löytäny taas valokuvaamisen ja piirtämisen maailman ja tuntuu upeelta saada jotain oikeesti aikasiks. En tiiä johtuuko se tästä keväästä vai mistä, kun vaikka muuten tuolla koulun ulkopuolisessa elämässä olisi paljon raastavaa ajateltavaa, en ole antanut niiden estää itteeni hymyilemästä ja nauttimasta jokaisista suuremmista ja pienemmistäkin ilosta.

Jatkoihin taas ja nauttikaa lämmöstä!
-Stella