Haaveita taistelijoille

Morjensta!

On se muute hienoa ku heittelen tänne jatkuvasti kaikkien nähtäville millon mitäki tietoa ja saan pian postauksen julkaisemisen jälkeen kuulla olleeni väärässä. Ehkä mä tästä lähin pistän jokasen faktaa tai "faktaa" sisältävän lauseen perään, että HUOM älä luota tähän, ignooraa koko lause ja jatka eteenpäin. Jos sillain voisin säästyä pään hakkaamiselta seinään. :D


Nojoo, ei mulla tällä kertaa mitään järin tärkeää asiaa ole. Tosin onko mulla ikinä?
Kunhan taas puran tylsyyttä ja ajatuksiani tänne.
Tän koulun blogin lisäksi oon pitäny mun ihan omaa blogia pystyssä vuodesta 2010, vaikkakin kolmessa eri osotteessa. Anyway, tässäpä eilen illalla lueskelin niitä vanhoja tekstejä ja kattelin kuvia läpi ja sen nostalgia-tuokion inspiroimana eksyin jälleen kerran bucketlist.com sivustolle.

Tyhmä kun olen, en osaa säästää "vanhoja helmiä" niin sanotusti, mutta kun menin kirjautumaan sisälle, suureksi yllätykseksi löysin oman bucketlistini vuoden 2011 tammikuulta. Yhteensä tavotteita oli vajaat 80 ja nyt kun tsekkailin niitä läpi, sain merkattua kahdeksan asiaa tehdyksi. Sen lisäksi poistin listalta parisenkymmentä ihan vain muuttuneen ajatusmaailman takia.

Kahdeksan haavetta olen toteuttanut kolmessa vuodessa ja mikäli mun suunnitelmat pari vuotta eteenpäin tästä hetkestä onnistuu, pääsen 2016 tammikuussa merkkaamaan viisi muuta haavetta tehdyksi. 
Yleensä sitä puhutaan aina vain unelmista ja "Mitä haluat tehdä kun kasvat isoksi?". Sanotaan, että unelmiaan pitää seurata ja että niiden ajatteleminen pistää meidät tekemään asioita joita olemme aina halunneet tehdä. Toisaalta taas kuulee unelmien kuuluvan snobeille.
 Itelläni kuitenki tulee sanasta "unelma" aina sellanen fiilis, että unelmat on jotain jota ei oikeesti koskaan saavuta. Ne on asioita joista nautitaan unissa ja ajatuksissa, mutta samalla ne on asioita jotka murskaantuvat ajan saatossa. Esimerkkinä meikäpoika unelmoi ala-asteella ammattinyrkkeilijän tittelistä, yläasteella unelmoin olevani jossain kuuluisassa bändissä kitaristina, enkä edes paljasta mistä unelmoin nyt.

Nyt salee ajattelet jotain "kaikki on mahdollista!" tyyppistä, ja joo, en kiellä sitä. Musta voi edelleen tulla ammattinyrkkeilijä tai uuden The Beatlesin kitaristi, mutta mikä on todennäköisyys? Varsinkaan kun teen töitä näiden unelmien eteen niinkin paljon, että olen ostanut lapsille tarkoitetun nyrkkeilysäkin joka lojuu tälläkin hetkellä sänkyni alla pölyyntymässä ja että yleensä kun olen kotona yksin, niin nappaan isän kitaran seinältä ja menen huoneeni pimeimpään nurkkaan rämpyttelemään hiljaa.

Alan kuulostamaan juurikin sellaiselta ihmiseltä, joka seisoo "unelmat on snobeille"-lausahduksen takana ylpeänä, mutta en suinkaan ole. Unelmat on meijän jokaisen avain päästä pois harmaasta arjesta ja antaa hymyn nousta kasvoillemme kun ajattelemme itseämme tekemässä jotain / olemassa jossain mitä / missä eniten koko maailmasta haluaa.
Tykkään vaan enemmän käyttää unelmaa lievempää ilmaisua, haavetta.

Ja juuri sellaisia asioita ihmisten bucketlistit on täynnä. Haaveita. Mä en edes tajunnu saavuttaneeni näinkään paljoa, ennen kuin pääsin tökkimään "Done" nappulaa yhä vaan uudestaan ja uudestaan. Vasta silloin tajusin, että kolme vuotta sitten mä haaveilin just tästä hetkestä, jossa mä nyt elän. Mä oikeesti haaveilin tästä hetkestä. Heti ku mä tajusin sen, arvostus mun omaa "tylsää arkeani" kohtaan nous mun silmissä aivan jäätävää vauhtia. Mä muistin taas kuinka monia oikeita, sanoinkuvaamattoman onnistuneita valintoja olinkaan tehnyt elämäni varrella.

- Stella