Terve taas!
En ihan tänne asti saanut kaveria, mutta bongasin hdon omilta sivuilta tällaisen:
Samin opiskelijablogi! (<- klikkaa)
Käykää tsekkaamassa, sieltä tulee kanssa infoa ja kerrontaa Hdosta ja yleensäkin lähihoitajaksi opiskelusta.
Viimeistään iteki tässä vaiheessa tajuan kunnolla miten samanlaista mutta silti aivan erilaista yo-pohjaisella on opiskella mun opintoihin verrattuna.
Ku ite luin tota Samin blogia, niin sain pienen inspiksen
kertoo vähän meistä, jotka täällä Hdolla nyt opiskellaan lähihoitajiksi!
Yks fakta on selkeä: lähes kaikilla, jotka on tullu opiskelemaan lähihoitajaksi, on joku tarina siitä miksi. Kaikilla on joku syy hakeutua tälle alalle, kaikilla on jotain joka on työntäny niitä eteenpäin tänne saakka.
Koulun käytävillä juoksentelee todellakin kirjavaa porukkaa, ääripäästä toiseen ääripäähän. Itse tänne hakiessani luulin kaikkien olevan sellaisia todella siististi pukeutuvia aikuisia, joilla ei olisi omia mielipiteitä tai taipumusta omaan tahtoon.
En ole koskaan ollut niin väärässä kuin silloin.
Mitä paremmin oon ihmisiin tutustunut, sitä enemmän mäki tajuan oikeasti kuinka monella on pinnan alla paljon sanoja joita ei sanota ääneen, paljon ymmärrystä jota ei helpolla myönnetä. Ei nyt tietenkään jokaisella ole jotain "diippiä shittiä" takanaan jaettavana, eikä tarviikaan. Yllätyin vaan ite siitä miten monella sellainen on.
Ite hakeuduin tänne nimenomaan "diipin shitin" johdattelemana. Menneisyydessä ja tänäkin päivänä oon nähny niin paljon asioita joita ei pitäisi tapahtua, et haluan ite pystyä tulevaisuudessa vaikuttamaan ja kääntämään ne vääryydet vahvuuksiksi. Tai vähintäänkin olla tukena sille joka joutuu näkemään sellaista.
Haluan saavuttaa näillä kätösillä, näillä ajatuksilla ja tällä äänellä jotain joka merkitsee.
Ja nyt kun päästiin puheeksi merkitsevästä työstä: Amigo.
"Amigo" -postaukseni kahden vuoden takaa
Tästä Amigon esittelysivuille
Kohta on kaksi vuotta vierähtänyt siitä, että ite alotin oman mentorini kanssa tapaamiset. Ja nyt kun tossa tiistaina järjestettiin meijän päätöstapaaminen, oli mulla suu lonksahtaa lattiaan ku tajusin et oikeesti on menny se kaks vuotta.
Mitä mä oon saanu? Aivan sikana kaikkea. Tukea, apua, aikuisen ihmisen josta ottaa mallia tulevaisuuteen.
Oon saanu kysyttyä isojakin kysymyksiä ääneen ja mikä parasta, oon löytäny niihin vastauksia.
Ne jotka mut tuntee voi kertoa siitä miten sähläri ja impulsiivinen mä oonkaan. Se ei ihan aina oo niin hyväks kun sattuu kävelemään näitä teitä näissä saappaissa. Mun mentorista sain tyypin joka ei tuominnu mua vaan autto pääsemään läpi monesta paskasta ja näkemään asioita valosammin.
Nykyään hommaan pääsee myös ongelmitta mukaan +16 vuotiaat. Pari vuotta sitten mä olin ainut "junnu" mutta nyt meitä alaikäisiä on kuulemani mukana oikea rysä.
Amigon nuoret ei oo = syrjäytyneitä, yksinäisiä, mielenvikasia. Ei todellakaan.
Me ollaan nuoria jotka tarvitaan aikuista tönimään oikeisiin suuntiin, aikuista kuuntelemaan ja oppimaan elämästä meidän rinnallemme.
Eikä siinä oo mitään hävettävää - mä ainakin oon ylpee Amigolainen (ja tulevaisuudessa ylpee ex Amigolainen).
Meiltä kahdelta tosiaan on Amigoilut pian ohitse, mut sovittiin jo et nähään edelleen tulevaisuudessa. Ja kuulemma niin moni muukin on sopinut.
-
Ja vielä lyhyt briiffaus mun opintojen etenemisestä:
Työssäoppimisen jaksolla oon nyt, tänään oli kolmas päivä. Voin kertoo seuraavassa postauksessa siitä paljon tarkemmin, mut tosiaan tosi hyvin menee siellä! Itsevarmin fiiliksin mennään.
Tentit tekemäti, mutta nyt on varmistettu että pääsen tämän syksyn aikana myös kuntoutuksen top-jaksolle. Eli kirja naamaan ja tammikuussa pääsen jatkamaan opintojani!
Iloa syksyyn! :)
