"No mut en usko et mun kohalle sattuu mitään sellasta"
Enpä uskonu minäkää. Mut sillä hetkellä ku tajuu et naaman edessä on oikea ihminen, eikä mikään Kaarle Kalle Pirkko nukke, jonka elämä on sun käsissäs, pitäs tietää mitä tekee. Voin vaan kiittää niistä mun aikoja sit tehdyistä valinnoista, joiden kautta oon päässy opettelemaan elvyttämistä.
Ei siitä oo ees kauaa ku kaverin kanssa mietittiin, et "tavallaan ois siistii päästä sellaseen tilanteeseen, et sais tietää miten ite oikeesti käyttäytyis ja handlaisko hommaa ollenkaa tosi paikan tullessa". Ei kuitenkaan ollu niin hauskaa lähettää samaiselle henkilölle viestiä, et nytpä tiedän pystyväni.
Tiedän et mun pitäis olla ylpeä, mutten just nyt pysty muuhun ku kyselemään iteltäni et mitä jos tätä, mitä jos tota ja mitä jos sitä. Kai siihenki menee jonku aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti