Päivä täydeltä toimintaa

Hei siis aivan mahtavaa!

Jostain syystä oon tähän asti luullu,ettei tätä blogia erityisemmin kukaan lue, ainakaan koulumme oppilaat. Asia nyt kuitenkin todistettiin vääräksi! Annoin viime postauksessani vapauden tökkiä mua käytävällä, jotta muistaisin tuoda kameran kouluun joku päivä kuvapostausta varten. Tässä vajaan parin viikon aikana oon saanu kohtalokseni peräti 16 tökkäystä kylkeen ties missä. Jotkut jäivät naureskellen selittämään, että "sähän sanoit!" ja toiset jäivät kokonaan anonyymeiksi häviten muuhun ihmismassaan. Hauskinta oli, etten tuntenut ainuttakaan itsensä ilmiantaneista tökkääjistä!
Tän jälkeen en kehtaa enää odotuttaa kuvapostausta. Tän viikon aikana pitäisi kanssa tulla tilaamani uusi puhelin, jonka 8 megapikselin kameraan voin turvautua jos ei muuten millään onnistu.

Ville kertoikin laajasti siitä ysien infokierroksesta, ite kävin toverini Mariannen kanssa kierrättämässä neljän hengen poppoota koululla. Kaks neljästä vaikutti oikeesti kiinnostuneilta ja toinen sanoi olleensa varma, että pistää Hdon ensimmäiseksi valinnakseen. Ei siis turha kierros, eihän?

Tänään saatiin täysin ainutlaatuinen tilaisuus ryhmänohjaukseen kurssilla Hyvään arkeen ohjaaminen. Luokkamme jaettiin kahtia: toinen ryhmä suunnitteli ja toteutti 45min kestävän tuokion maahanmuuttajille, joilla on pahoja oppimisvaikeuksia ja toinen ryhmä lääkeriippuvaisille. Itse olin mukana jälkimmäisessä.
Kun maanantaina sitten suunniteltiin tuota tuokiota, olen aika sata varma että jokaisella ryhmäläisellämme paloi enemmän tai vähemmän pahasti hermo siinä sähellyksessä. Saatiin kuitenkin piukka paketti kasaan loppujen lopuksi ja kaikki olivat tyytyväisiä osiinsa.

Ekana oli tietovisailua, sitten sokeriin liittyvä infopläjäys / skaba ja lopuksi tehtiin tuollainen terveellinen kerrossmoothie. Ite kuuluin smoothie-porukkaan, eli jelppasin sen tekemisessä ja eri mittojen opettelussa. Tykkäsin muuten ihan sikana! Porukka oli tosi chilliä eikä vastannut mitään älyttömän typeriä stereotypioita, joita lääkeriippuvaisista liikkuu. En kyllä saanut hymyäkään naamalta pois siinä kun jutteli heidän kanssaan ja kuuli miten paljon ne iteki tykkäs siitä, että sai tulla mukaan tämmöseen. Uutta tietoa ja smoothiekin oli kuulemma älyttömän hyvää.

Tänään oli myös illalla Amigon jonkin näköinen talvijuhla koulumme kirkon tiloissa. Mulla ei tähän hätään ole sieltä nyt minkäänlaista kuvamateriaalia, mutta tosi rento meininki oli. Alkuun kakkukahvia ja tutustuin taas yhteen uuteen hienoon ihmiseen. Siinä keskustelun lomassa sitten ilmottauduttiin mukaan arvontaan, jossa arvottiin kolme 50e arvosia lahjakorttia Tikettiin (ei kyllä tullut voittoa, mulle saatika mentorilleni). Itse ohjelma alkoi haastattelulla, jossa oli meikäpoikien lisäksi toinen mentoripari. Sitten tuli illan esiintyjien vuoro ja yhtäkkiä kirkko lähes tärisi upeiden nuorten lahjakkuuksien voimasta. Oli kyllä mahtava fiilis, kun aloitti taipaleen koululta kohti kotia.

- Stella

Rapsa tiedotustilasuudesta

No jatkuuha se munki kirjottelu tänne vielä. HDO:n tutor-tyhmä pistettii tosi koetukselle ku he sai vieraita ympäri Suomea. Ysi- ja kymppiluokkalaisten ikäsiä semmosia, jotka on ainaki jossain määrin kiinnostuneita tästä meijän superpriimasta lähihoitajatutkinnosta. Saapunu oli sekä tyttöjä että poikia, ei nyt aivan samassa määrin molempia sukupuolia, mut maikan arvion mukaa paikan päälle oli päässy yli puol sataa henkeä. Porvoo oli paikkakunnista kaukasin mikä meijän opastamassa ryhmässä oli. Tapahtuma oli syystä tai toisesta otsikoitu ysien tiedotustilaisuutena ja lukijoille huom. koitan pitää tän kirjotettuna nimeomaa tutor-näkökulmasta. Stella briiffas jo hienosti edellisessä julkasussa, tutkitaa mitä mä saan pitkäst aikaa aikaseks.

Tutoreita oli paloautonpunaisine huppareinee paikalla kiitettävä määrä ja porukka erottu tyylikkäästi joukosta nimenomaan joukkona. Allekirjottanu tuli tyylikäästi myöhässä ilman vaihtovaatteita, mut pari kolme teemasta poikkeavaa tutoria vaa korosti joukon kirjavuutta. Kirjava oli tosiaa myös vieraslista. Kundina ois ollu tietenki kaikkein helpoin antaa paikalla olleille kundeille sitä tärkeintä infoo ja mä oon ollu alusta saakka vähän sitä mieltä, että kundit saa täst koulutuksesta ehkä vielä enemmän irti mitä massaan kuuluvat likat. Toi väite perustuu nyt iha vaa noihi omiin työssäoppimiskokemuksii ja ehkä muutamaa otteesee on kuullu ihmetystä, että on valinnu niinki naisvaltasen alan. Toin tän esiin just sen takia, että kyl sillon 10-luokan hakuvalinnan yhteydessä tuli kuultua luokkalaisilta sanoja "akkapaine" ja "homojen homma". 

Päivän tapahtuman idis oli kuunnella Kirsi-opon luento täst koulutuksesta ja siihe liittyvistä mahollisuuksista, jonka jälkee me tutorit tarjottii aikaamme ja tietämystämme liittyen laitoksen fasiliteetteihi. Tosi kiva ylläri Kirsin luennolla oli kuulla miten hänelle ja toiselle opolle voi laittaa viestiä, jos haluaa henkilökohtasempaa perehdytystä Helsingin Diakoniaopistoo. Dioilla luki myös mahollisuudesta päästä seuraamaa opiskelua iha paikan päällä 1-3 päivän ajaks, mut tota en allekirjota, sillä ekan kerran vasta koko hommasta kuulin. Silti, jos nää pitää paikkansa, suuresti kehotan ja suosittelen tarttumaa näihi tilaisuuksii. Kuten maikkojen suusta kuuli tutustumispäivän aikana, HDO on pääkaupunkiseudun paras koulu ja noi varmasti vetää meitä variaatioiden mustista kirkkaasee, positiivisee valoo. Voi ku mäki oisin ees jotai orientointii saanu ennen ku jännityksissäni pyyhin pershikee tuolista ekana päivänä.

Kollegani Sakari tutor-ryhmästä kierrätti nuorisoo ympäri rakennusta mun kanssa. Organisointi piti aika hyvin kutinsa ja jokane tutor-ryhmä tai vissii tutor-pari sai aina vietäväksee kourallisen tästä n. viidestäkymmenestä. Toisten työskentelyy pääs aika vähä seuraamaa, mut sillon ku ryhmät törmäs, ne näytti ainaki just sen kokosilta ettei niistä oltu ainakaa kadottu ja kiltisti tuntuivat peruskoulun lopettavat liikkuvan jonossa naiset ensin -menetelmällä. Ala-aulasta matkattii ensimmäiselle rastille neloskerroksee. Ikävä kyllä hissillä, joka ei ollu jään murtamisee tai kontaktin luontii mikää ihanteellinen paikka. Rasti oli Funtsi. Ois voinu käydä vaikka sisällä  puhelemassa opiskelijavalmentajalle joka siellä sen aikana partioi, eikä selittää muutamalla lauseella paikan tarkotuksesta. Matka jatku kohti vanhaa HDO:n puolta, jossa sekä vasemmalla että oikeella kädellä löyty kerrottavaa. Oli opettajien huoneita, postilaatikoita, lomakkeita, kuraattoreita ja opintotoimiston upeudet vessoja vastapäätä. Sakella oli joku lunttilappu, jonka sisällöstä mä ymmärsin vaa, että siinä näky kaikki mestat missä ois käytävä. Käytävät siis täytty oppivelvollisuutensa päättävistä, kun joukot matkas femmaan elvyttämään nukkeja ja pitämää elvytettävien vauvoja sylissä. Vaipanvaihtooki ois ollu tarjolla, mut siitä ei mun nähdäkseni iha innostuttu. Elvytyksessä mentiin persoonan mukaa, toiset tykkää katella, toiset kokeilla. "Taunot" tai "Simot" oli lattialla odottamassa elämänsä pelastajia ja esimerkkiä näytti alan ammattilainen, mikä oli ihan hyvä. Tutorit ois saattanu puhallella 30 kertaa jne. + erittäin hyvää kertausta meille!

Suunnattii alakertaa, kohteena kunto- ja liikuntasali. Kuntosali ehdottomasti jeesas meitä kauppaamisessa kalustuksellaa ja hienhajullaa. Tässä kohtaa ois voinu käydä vielä tsiigaamassa pukkareita, mutta oltiin fiksuja ja annettii peseytyjille rauha. Liikuntasalii päästii ku päästiinki sisää vaikka siellä ei ollu nähtävissä ku tyhjyyttä ja tuntiaa lopettavia opiskelijoita. Mun mielestä siinä kohtaa ku ysit näki nää hieman erityiset opiskelijat, mua alko hymyilyttää. Se arki täällä nimittäin näky siinä kohtaa just niinku pitiki. Korttelin asukkaita ois saanu olla tossa mielessä enemmän pihalla nähtävillä, mut pakkane tais pidätellä heitä sisätiloissa. Väestönsuoja eli pommariki tuli mainittua.

Taas oltii tukalassa hississä, josta oli mentävä vielä tukalampaa ulkoilman kylmyytee. ILMAN TAKKEJA! Tässä kohtaa mä huomasin, että ryhmä oli kasvanu yhellä tutustujalla. Kiertoajelulla oli paukittava paikkaan, joka kantaa nimeä oppimiskeskus. Takavasemmalta apteekin ja opiskeluterveydenhuollon ohi suoraa kakkosee. Siellä on ehkä koko oppilaitoksen myyvin kohde; opiskelijoiden taukotila säkkituoleinee ja äänen- sekä videontoistolaitteinee. Keittiö tuntu olevan myös vakuuttava yksityiskohta tässä kerroksessa.

Kolmoskerros jätettii käymättä samalla lailla niinku päärakennuksen kutoskerroski, jote ruvettii valumaa nyt toista kourallista opiskelijoita rikkaampana portaita alas kohti seuraavia ylpeyksiä, kirjastoa ja kahviota. Tässä toisessa kourallisessa oli myös kymppejä ja tutustettavia oli nyt siis tuplamäärä. Kirjastosta tuli kysymyksiä ja valikoiman laajuutta ei voinu ku hehkuttaa. Kahvion esittelyn jälkee sanavarasto täytty tietokoneilla. Se oli mesta, joka oli vaa pakko näyttää. Näille yseille ja kympeille tuli sanottua ”itsenäisen opiskelun alueen” piileskelevyydestä. Ite ei oltu tiedetty koko tietokoneiden täyteisestä alueesta mitää. Toine mikä vasta paljasti piileskelevyytensä oli just näiden masiinoiden määrä! Ei sitä aluks sillälailla ees aatellu. Tietotekniikka sai myös osaksee kyselyjä ja näistä selvittii mielestämme hyvin.

Takas pakkasee suorittamaa lyhyen lyhyt esitelmä kiinni olevasta ruokalasta. Tässäki vaiheessa haluun korostaa sitä miten paljo tää reissu avars myös omaa ajatusta kokonaisuudessaa. NELJÄ ruokavaihtoehtoo päivittäi?! Ei sitä kylläkää vielä ysillä tunnuttu tajuuvan ilmasen safkan merkitystä, jote liman koristaessa nenän alustaa suunnattii takas päärakennuksen aulaa. Siellä oli peruskouluopiskelijoille palautelaatikko joho ainaki lahjonnalla saatii tutustujat kirjottamaa. Mainoslause ”voit voittaa osallistuessasi” tuntu tepsivän, mutta ei auta ku toivoo, että ees jonkinäköstä, rakentavaa tai rakentamatonta palautetta saatais.

Lähettiin vielä toiselle kierrokselle mattimyöhästen kanssa, joka katto vaa toisen puoliskon tosta reissusta eli Funtsin, salit ja femman rastin. Mielessä kävi sekä turhautuminen samaan länkyttämisee, mut myös into suorittaa paremmin. No ei me sinne funtsii vieläkää menty sisää syystä tai toisesta, mut nopeesti siinä oppi pitämää saman määrän ihmisiä paremmin kuulolla ja kasassa.

Niiku sanoin, kivaa oli, ainaki mulla ja ilmeistä päättelisin että myös kollegalla sekä ohjattavilla. Jotai kuivaa läppää onnistuttii heittämää alussa et saatais pelottavat imagot veke harteilta. Pakko sanoa, että ryhmät oli hyvi monimuotosii ja se lisäs haastavuutta. Haastetta toi myös nää törmäilyt toisten ryhmien kanssa, jossa ei kerenny seisomaa sormi suussa. Henkilökohtasena pyrkimyksenä siinä oli se ylhäältä alas kattomisen välttäminen, enemmänki matelu maan tasalla että ”Tulkaa meijän kouluu!” yhdistettynä tämmösee arkisee toimintaa korostaen myös näitä mahollisuuksia et ”Tää on tutor-toimintaa, tää on välillä iha kivaa ja tää on yks tapa suorittaa opintoja”. Jengien puskista tullu fuusio ulkona oli myös tilanne, jossa täyty aika vikkelästi miettiä, miten saadaa koko porukka kuulolle siten, ettei introvertimmat jäis ekstrovertimpien varjoo. Pisteillä pysähdyttii isommalla porukalla enemmän ja ite koitin puhua vasta sillon ku olin varma että jokanen kuulis.

Silti aika rennosti siinä sai mennä, pienempi ryhmä mahollisti enemmän semmosen henkilökohtasemman kohtaamisen. Meitä oli kuitenki kaks, jälkimmäisellä kerralla ku porukka oli taas pieni päärakennuksen puolella, sitä osas jo löytää oman roolinsa ku eka kerta meni enemmänki kokeillessa ja spontaanimmin. Harjotushan tekee mestarin ja viidennellä kerralla oitais epäilemättä saatu iha tuntemattomalle ryhmälle jonkinäköset tavotteet täytettyy. Kyllä ne tollaki kerralla täytty ihan hyvin, kehotus kyselemää ois saanu olla vähä runsaampaa, mut aika maagisen ihmistuntemuksen ja soveltamiskyvyn sais omata, jos pystyis joka minuutilla olee jokaselle mieliks. Opettajiaki ois voinu kehuskella enemmänki, toisaalta iloset ykkösvuoden opiskelijat liikuntasalin eessä kieli heidän taidoistaa. Ei täällä viihtyis jos maikat ois onnettomia. Kuitenki, jos mä tossa kiertelyssä jotai vaihtaisin, se ois ehkä ne tapahtumat paikan päällä. Elvytys oli hyvä nukkevauvoista ja puristusvoimamittarista puhumattakaa, ne kuvas tätä arkee osaksee. Mut toi monesti mainittu Funtsi ja sen sisällön tuomine nopeesti esii oli ehkä vähä haastavaa. Muutosehdotus siis koskiskin sitä, että esim. vahtimestari, terveydenhoitaja tai kuraattori kertois mitä kaikkea palveluita hänellä on tarjottavana. Ymmärrän, että se vaatis enemmän järjestelyjä, mut elämä on valinnoista kiinni.

Kyllä vaa, valintoja valintoja, viikottain, päivittäin. Toivottavasti kierroksesta oli hyötyy ja suurin tavoteha oli tietenki se et sais iskettyy pojille ja tytöille sen viimesen arkun naulaa joka varmistais hakemisen HDO:lle. Vaikka siinä ajelun aikana meinas unohtaa että nää varta vasten tuli tänne mielenkiintonsa vuoks, kyllä vaa silti sen aikana tajus paremmin mite hyvässä laitoksessa sitä on päässy opiskelemaa. Soveltuvuustesteihi maksettu 50e tuntu hirveeltä ajatukselta, ku kuuli miten tänä vuonna sitä ei tarvii tehä. Lopussa se summa tuntu iha oikeesee mestaa menneeltä. Puhelinmyynnissä oppi, että myymine on helppoo ku uskoo tuotteesee.

- Ville

Tökkikää ihmiset, tökkikää

Morjesta! :)

Mielessä kävi, että olisin varmistanut luvun laskemalla vanhoista postauksistani, kuinka monesti esiin on tullut sanat "kamera" "kouluun" "kuvapostaus", mutta en kuitenkaan jaksanut. Silti, ties monesti olen moista luvannut ja ihan ihan ihan oikeesti haluisin sen saada kehiin jonakin päivänä! Annan kaikille vapaudet tökkiä mua käytävällä ja ruokailussa ja missä vaan, ihan vaan muistutuksena että ääliö, se kamera nyt messiin joku päivä!



Tällä musalla mennään  (palkki ei toimi kaikilla selaimilla) ja nauran 90-luvun muille hittibiiseillä samalla kun väkerrän äikkä 4:n kurssiin liittyvää esseetä aiheesta kieli ja kulttuuri. Kirjotin sen itseasiassa valmiiksi jo viime viikolla, mutta en saa tarpeeksi kiiteltyä itseäni siitä etten lähettänyt sitä jo arvioitavaksi. Vällä on oikeesti ihan hyvä tehä tehtävät ajoissa, jotta ehtii lukasemaan ne jonkun ajan päästä uudestaan ja huomaamaan kaikki ne epäloogisuudet ja muut korjausta vaativat kohdat. Prosessikirjottamiseksi sitä taidetaan kutsua. Kätevää, ihan oikeesti.

Tänään oli taas tutortapaaminen, jonka takia jouduin feidaamaan opon pitämän tunnin valinnaisista. Olis ollu ihan jees saada varmistettua, että pitääkös mun kaikki tiedot nyt sit taas paikkaansa vaiko ei, mut olin jo luvannu ilmaantua paikalle.
Mutta mun pointti oli kuitenkin se, että saatiin muistuttelua yhestä jutusta, nimittäin:

Ens viikon keskiviikkona Hdolla järjestetään ysiluokkalaisten tiedotustilaisuus! (KLIK)
Siellä nähdään! Jokainen tutor on rekrytoitu mukaan järkkäämään kaikille paikalle saapuville kierros koulussa. Näytetään kampusta, kerrotaan tärkeistä opiskeluun liittyvistä asioista/paikoista ja vastaillaan teikäläisten kysymyksiin. Tähän mennessä meille jaettujen tietojen mukaan porukka jaettaisiin pienempiin ryhmiin ja yhdestä kolmeen tutoria kierrättää ryhmäänsä mestoilla. Näinhän se kierroskin sujuu paljon lupsakammin ja rennommin.

Joka kerta.. Joka kerta kun alotan tänne kirjottamisen ajattelen, että nyt jessus sentään kirjotan kaiken mitä oon aatellu kirjottavani ja pum tsäm tsädään. Mutta joka kerta kun alan päästä vauhtiin niin sitten päälle iskee jotain muuta, mitä pitäis tehdä.
Eli adios ja nos veremos de nuevo!

-Stella

Ja taas kuvioissa mukana

Uusi vuosi ja uudet kujeet, helloota!

Tää oli taas näitä päiviä kun itketään, huudetaan, riidellään, sovitaan, fiilistellään ja lopuksi vielä nauretaan kippuralla maassa. Onneks kohta pääsen lösähtämään sänkyyn, enää vaan koiran pissityskierros edessä. Mut ei kai sitä arkea tarvi aina niin vakavissaan ottaa, jos huomenna jättäis aivot narikkaan.

Nyt saadaan luokan kanssa nauttia taas toisinaan vähän löysemmästä lukkarista ja opettajina vanhoja tuttuja. Todettiin porukalla et nyt ois aika näyttää parille maikalle, kuinka paljon meijän luokka onkaan ammatillisessa mielessä kasvanut tässä vuoden aikana. Tietysti sitten mokasin sen heti alkuun.
Ihan pikkasen kerraallaan kuitenkin alan ymmärtämään sitä, ettei mun keskiarvolla tää opiskelupaikka ollu ihan niin itsestäänselvyys. Sisäistän sen vielä kunnolla. Vielä.

Tässä kun kelaa vähän lisää tätä aikaa vuodesta, niin tässähän on taas yhteishaku niskassa nykysillä ysiluokkalaisilla. Ja varmaan moisen mahdollisuuden jälleen tullessa eteeni, lähden pohtimaan omaa opiskeluani, motivaatiotani ja haaveitani tulevaisuudesta. Neljättä kertaa koko puolentoista vuoden opiskelun aikana rupesin kelaamaan, että onko tää Hdo nyt taas sit oikeesti se mun juttu. Ja sekin, kun nyt vasta oon oppinu tuntemaan mun omaa akoa ihan eri tasolla ku aikasemmin ja sitä kautta ollaan myös puhuttu todellisista asioista, sellasista joilla on oikeesti jotain merkitystä. Niitten keskustelujen jälkeen oon ruvennu pohtimaan tätä ammatinvalintaa uudesta näkökulmasta.
Ainoo vaan, että heti kun lähen pohtimaan pikkasenki pidemmälle koulun vaihtoa, niin löydän joka välistä niin paljon "mutta mutta mutta" ja "entä jos, mitä jos". Taaskaan siis mistään en saa mitään tolkkua.

Ja sit taas takasin mun arkeen Hdossa.

Koulu hankki meikäläisille mageet tutor- hupparit, oon kaiketi nyt myös mukana yhen ryhmän tutorina, mut omien luokkien kanssa toimiminen on jääny aika vähäseks vielä tältä osin. Harmi sinänsä, koska ite venasin niin palavasti nimenomaan sitä ite luokan tutorointia. Ja tottakai se on niitten alottaneidenkin kohdalta mälsää, mut hei, kyl me tästä vielä aktivoidutaan!
Toisaalta taas parhaillaan tavoitteena olis väkrätä kolme epävirallista mainosvideota Helsingin Diakoniaopistosta. Mulle ja parille kohtalotoverilleni napsahti biisin teko bändiryhmäläisille, että nyt ois viimestään päästettävä luovuus valloilleen.

Alkanu taas pari uutta kurssia kun tää kuntoutuksen jakso pääsi kanssa kunnolla pyörähtämään käyntiin:

Hyvään arkeen ohjaamsen kurssin toisen opettajan opetus alko vasta tänään, ja meikäläinen oli tunnilla paikalla ehkä sen vartin, kun tuli ako-keskusteluiden kanssa hirveetä sählinkiä. Lähiopetuskin loppu aikasemmin ku lukkarissa sanotaan, joten en päässy ihan kärryille siitä meiningistä. Toisen maikan kanssa tähän mennessä ollaan puhuttu viriketoiminnasta. Saatiin kenttätehtäväks käydä haastattelemassa jotakin kuntoutuksen parissa työskentelevää hoitajaa viriketoiminnasta, piilotavotteista ja sen sellaisesta.

Kuntoutumisenprosessin tunneilla käydään palvelujärjestelmiä läpi ja ylipäätään sitä, kuinka laajaa aluetta kuntoutus käsittelee. Mitä se duuni itsestään voi olla.

Ja perässä tulloo äidinkieli 4 -kurssi, jossa painotetaan parhaillaan mediaan.

Sain oikeesstaan just hämmästyksekseni todeta, että tähän mennessä ei oo alkanukaan muut kurssit kuin nuo kolme, vaikka Wilman etusivulla niitä komeilee kamalan pitkän näköinen lista. Ouraaait.

Mähän en ole edelleenkään saanut suoritettua kasvun ja hoidon jakson työssäoppimisia loppuun saakka. Päiväkotiin palaan toukokuussa hyväksilukujen avulla (vien opolle kaikenmoisia todistuksia, jotka vapauttaa mut vapaasti valittavien kurssien opetuksesta, kunhan saan niitä kasattua tarpeeksi niin mä menen sinne päiväkotiin viideksi viikoksi samalla kun muut ovat valinnaisen työssäoppimisessa) ja hoivakotiin olisi tarkotus mennä helmikuussa. Siellä mä suoritan enää vaan näytön loppuun, eli käyn näyttämässä osaamistani kolmeksi tai neljäksi päiväksi. Käytännössähän näyttö ei eroa mitenkään aiemmista työpäivistä työssäoppimisen aikana.

Oikeestaan, mulla on nyt funtsin ja kannustavien opettajien ansiosta opiskelut ihan hyvällä mallilla. Pitää vaan jaksaa tsempata taas tää kurssi ja seuraava ja sitä rataa! Tavoitteista ja muista koulun meiningeistä taas ens kerralla.

Palaillaan taas :)
-Stella Stelbero