Koulun blogi, joopas joo

Empä ois kyllä ikinä ittestäni uskonu, mut elämästähä pitää ottaa kaikki irti - tarttuu hetkee ja olla extemporespontaani. Nyt se tapahtuuki istuen himassa...

Ei todellakaa löydy minkäänäköstä kokemusta tämmösen rustailemisesta, mut tästä saa noita hyväkslukuja tonne opintokorttii, joita toivon mukaa pääsee myöhemmi hyödyntämää. Motivaatio on nähtävästi siis kohillaa, vasta tänää sain orientointia tähä kokonaisuutee ja inspis valtas pään. Skeptisyyttä tietenki laski valtavasti tää ajankohta kyseiselle hommalle, hätäpäissäni valitsin ammatillisista valinnaisista nk. väyläopinnot tarkottaen käytännössä sitä, että koulu loppuu kesken päivän toisten jatkaessa omien valinnaistensa parissa. Ylirento joulukoulu meinannee nyt sitä, että mä alotan nää väyläopinnot ens lukukaudella; keväällä kaikkien muiden aineiden päälle. Pääseepähä kirjottelee lisää jeejee. Nyt siis ahkeroidaa ennakkoluulottomasti vaa neljä päivää viikossa ite laitoksessa joululomaa saakka.
Oha tää mulle myös eräänlaine haaste ja koska noi media-alan duunit on ruvennu tän koulun ohella kiinnostamaa, on vissii vaa hyvä saada sitä kaivattuaki näkökulmaa. Äidinkielen numerot on nii ikää näyttäny erittäin tyydyttäviltä oikeestaa koko kouluhistorian ajan, voiki sitte mulle vielä tuntematon kohderyhmä analysoida puhuuko ne arvosanat papereissa puolestaa vai mennäänkö tässä raunioiden perikatoo kohti.

Hyvin vähän on tullu luettuu mitää semmosia oikeita blogeja, joilla mä meinaan semmosia kavereiden sepustuksia omista elämistään – toi on ainaki mun käsitys moisest. Tommone paskakuskin päiväkirja tulee tosin mieleen, jonka halukkaat painukoo guuglettamaa. Tällee ekalla kerralla ois varmaa iha järkevää ottaa kantaa noihi aiempii kollegojen kirjotelmii ainaki jossai määri, mut elämästä kaiken irti ottamisee kuuluu oleellisesti - halutessaa satunnaisesti myös itsekkyys. Kattelin mä tota Stellan oikeen kaunista kirjotelmaa tosta Amigo-mentor tsydeemistä ja sen verran otan kuitenki kantaa, että erittäin esimerkillistä toimintaa. Ei niinkää se kirjotus vaa toi järjestö vai mikä lie on.

Miks mä oon täällä nyt jakamassa mun mielipiteitä ja toivon mukaa valasemassa jotakuta? Miks täällä rustailee yhtäkkiä joku 18v kundi? Miks tää ei oo jäämässä ensimmäiseks ja viimeseks päivitykseks/postaukseks? Oon täällä juurikin siks, koska tää on yks vaihtoehtonen tapa suorittaa koulutehtäviä ja sen takia, koska tällälailla voi mätkii itteesä sillä saappaalla rybärii. Ja mun nimi on Ville - juurikin siks, koska mun vanhemmat näin päätti.

Tää ajankohta sopii tälle ajatusten, mietteiden ja tuumien blastaamisee myös siinä mielessä, että meillä alko tossa aikoja sitten toissapäivänä mielenterveystyön kurssi. Yhtenä tavotteena siinä on pitää yllä materiaalia, joka kantaa nimeä OPPIMISPÄIVÄKIRJA. Eli mun ikioma omaksumisvuorokausinidos ilmestyy vähitellen plärättäväks nimeomaa tänne. 
Ton kurssin tunnit on aina viikossa kolmesti lukuunottamatta tätä ensimmäistä viikkoa. Jokasesta tunnista ois ideana kirjotella mietteitä, fiiliksiä, oppimiskokemuksia; mitä nyt just sillä hetkellä päässä pyöriikää. Se sitte korvaa ankaran arvellisen arvollisen lukemisen tenttii, jota ei luonnolisesti ole. Eli ma-ke-pe aina tunnit paitsi tällä viikolla toi keskiviikko jäi pois. Mulla oli ainaki lukkarin mukaa vapaapäivä, varmaanki siitä syystä, että noi valinnaiset alko just sillo. Näistä ei juurikaa ohjeisteta, mut kyllä mulle passaa käydä vaa neljä päivää per viikko koulussa. Hirvee kuukaus siinä mielessä edessä, että koulussa käynti on vaa semmosta piipahtamista - viimeks oli tommone meininki ala-asteella. BTW ne tunnit tais kuitenki olla ti-ke-pe mut täs on ju-ma-la-ttomasti kirjoteltavaa ku proggiksia löytyy ton freelancekirjottelunki puolelta. Sinänsä yhtä tasottavaa ku aamuryypyt, mut myös yhtä selvää ku mun mielentila.

Pari lausetta siitä käydystä tunnista. No ei siitä enää muista yksityiskohtia nii hyvi mitä joskus aikoinaa eile, mut otsikkoinahan oli "Mielenterveyskäsitteenä, mielenhyvinvointi ja selviytyminen". Marika maikka aikoo valmistua muistaakseni sosionomiopettajaks ja suorittaa Pirjo maikan tarkkailtavana noi tunnit osana omaa jonkinnäköstä opinnäytetyötää tai jotai vastaavaa. Vierailevia tähtiä on kuulemma luvassa. Täytynee ottaa kaikki irti jällee kerra myös tosta tilaisuudesta, ainaki ekojen tuntien jälkee fiiliksenä paisto semmone ylitsevuotavaine organisointi, joka helpottaa koko ryhmän työskentelyy ja etenki ymmärtämistä. Media-alan, Amigo-mentori hommelin ja sairaanhoitoon erikoistumisen ohella mielessä on pyöriny myös toi humanistinen ala. Taas en oo satavarma termeistä, mut lukusten 10-luokalla tehtyjen testien mukaa just tää joku humoristiala sopis mulle kaikkein parhaiten. Oikeella tiellä mukamas ollaa, mut onko Marika? Se jää nähtäväks, vaikka pidinki noista koko ryhmää koskevista sessioista, jossa kahessa oli läsnä vetoketjuhiljasuus.

Toiset ymmärs sen, toiset ei, mut mm. oman parin löytäminen ääneti ja musiikin kuuntelu kaiken päätteeks sovellettuna pienoisryhmissä toteutettuu tunteiden tarkisteluu anto varmasti monelle kokemuksen, mitä ei muissa oppilaitoksissa tai ainakaa muiden maikkojen vetämänä olis mahollista saada. Tunteiden tarkistelu oli siis kahen laminoidun kuvan ettiminen etupöydistä, jotka kuvaa tunnista saatua fiilistä ja siitä, mikä tekee just mun mielen onnelliseks. Mielestäni loistavan omaperänen tapa kerätä palautetta luoduista organisoinnin orgasmeissa vallovista visioista.

Palautetta käsittääkseni tulee myös näistä kirjotelmista, joka on pääsääntösesti monella varmasti vaa pitkähkö loppuyhteenveto. Kukin tyylillää ja kukin kerto kukkivista tunteistaa kuviensa avulla. Tässähä pätee periaatteessa siis aivan sama, kuvina mun käsii osu mikrofoni ja poika, joka kattelee vesistölle, joka on pienempi ku meri, mut pienempi ku järvi. Tää jälkimmäine kuvas sitä ensimmäistä, jonka oli tarkotus kuvata fiiliksiä siitä tunnista. Metaforisuus on jotai nii upeeta kute nää vapaat kädet tässä suorittamisessa, mun sen hetkiset fiilikset heijasti tän kuvan kautta olevinaa semmosta tavotetta taivaanrannan toisella puolella, josta löytyy sit kurssin päätös. Mikki puolestaa meinas musiikin tärkeyttä, mut tämän tiesivätkin jo he, ketkä kävivät lukasemassa mainitusta kakka-ajurista. Ajatellaanpa meki tätä jonai jeesusteluna, talsimisena vetten päällä kohti turvaa; tässä tapauksessa kohti valveutumista mielenterveystyöstä.

-       Ville