Kuvia, kiekkoja ja kouluja tutorin näkökulmasta

Lähettiin kertoilemaa jo toistamisee 9-luokkalaisille opiskeluista HDO:lla, kuha oltii väännetty matsit pöytälätkää koulun aulassa. Mähä sain vastauksen mun kysymyksee, ainaki he ovat mahollinen lukijakohderyhmä! Terveisiä Herttoniemen yhteiskoulussa opiskeleville. Tokalla kerralla oliki oletettavasti helpompaa. Viisaita tutoreita, ku tajuttii olla jättämättä käyntejä yhtee kertaa. Mietittii myös tän mun Sakari-kollegan kanssa kelloa kattoen, miten voikaa ajankohta vaikuttaa mielentilaa. Omaanki tietenki, mut pääasiallisesti niide ysiluokkalaisten. Aamulla 45 minuuttia ajasta 09.50 eteepäi ja seuraavana päivänä klo 12.20 alotettii meijän kolmen vartin myyntisessio. Haukotuksia ekalla kerralla, jopa kysymyksiä toisella. Oikee mukavaa touhua, nyt ois taas ens viikolla tarkotus mennä kyseisee kouluu käymää samoissa merkeissä. Siitä ehkäpä lisää myöhemmi.

Lätkäilyrapsaa luvassa, koska nää: tutorointi ja OPK:n kirjotus, on yritettävä pitää erossa toisistaa.

Harjoituksen vuoksi kirjakielellä…

Lätkä eli jääkiekko on ollut aina lähellä allekirjoittaneen sydäntä, joten löysinkin itseni tsiigaamassa hyvin ainutlaatuista, toista kertaa järjestettävää tapahtumaa, jonka nimeä ohjaaja kovaan ääneen alussa ja lopussa kuulutti. Joku asuntosäätiön jääkiekkotapahtuma noin yksioikoisesti, en muista. Asukkaat ovat siis ensisijaisesti jonkin näköisestä riippuvuudesta kärsiviä/kärsineitä. Ideana toimi liikkuminen luistimilla semmoisella liukkaalla pinnalla ja se musta juttu koetettiin saada mailoja käyttäen kahden tolpan väliin, jotka on varustettu verkolla ja parilla putkella. 

Tapahtuma tapahtui minulle rakkaassa HIFK-hallissa ja jääkoneajuri oli jopa nimeltä tuttu. Ennen tätä jääkoneella -ajospektaakkelia olivat jo matsit käynnissä. Ihan totisen tuntuista hommaa, vaikka korviin kantautuikin tieto ”vaan” veteraaneista. Kovassa kunnossa siellä tunnuttiin kaikesta huolimatta olevan, vaikka lämärit ja vedot vaikuttivat NHL:ää aktiivisesti seuranneesta hieman lörpöiltä. Muuten mukavan näköistä peliä sedät pelasivat, asiaankuuluvia kirosanoja kuulostelin hymyssä suin, vaikka lopussa petyin, kun kättelysessiota ei toteutettukaan. Hyvässä hengessä siellä silti mentiin ja haukkumisten heiton jälkeen samaiseen vaihtoaitioon lähetettiin lentosuukkoja.

Ensimmäiseks hieman ohjeistusta...

...ja eiku kaatuilemaa

Varattua aikaa oli kyllä ikävän vähän, loppua kohden ainakin yksi asukas tuntui tykkäävän niin paljon, että huolehti vielä maalit mahtavan jääkoneen tuloa varten ja näin päin pois. Touhun katteleminen kyllä lämmitti sydäntä, varsinkin kun paikallaolijoita oli ainakin neljä kertaa enemmän mitä meikäläinen alun perin osasi ennustaa. SM-tason pikkuinen, mutta aivan oikealla tasolla torjuva naismaalivahti Katja oli varmasti monen mieleen. Ei siinä kauaa tyhjään maaliin jaksanut laukoa, vaikka siihen tietenkin oli mahdollisuus. Näillä veteraanikiekkoilijoilla peluun taso oli tietenkin korkeammalla mitä tutoreilla ja asiakkailla, mutta luotan sokeasti siihen, että molarilla ei tullut hiki vaan tylsästä seisomisesta, kuten myös siihen, että jonkun möläyttämä ”tieto” veteraaneista oli faktaa. Neitonen torjui kiekkoja erittäin kiitettävästi ja keskittyi jokaiseen laukaukseen. Ohjaajan antamat alkuohjeet pitivät hyvin kutinsa, joissa tärkeimpänä ainakin minä pidin toisten varomista laukaistaessa. ”Kiekon viiva katotaa AINA, ettekä PERKELE vedä toisia päi”. Pariin kertaan mokke sai kaksikin kiekkoa syndeihisä yhtaikaa, mutta hyvässä yhteishengessä vertailtiin ja vetreytettiin taitoja. Kokonaisuus oli aika täydellinen erään asukkaan ollessa jäällä stifoissa, kun aitiosta käsin toiminutta väliaikaisselostajaakaan ei puuttunut kommentaattoreista puhumatta.

Kentän toisessa päässä pääsi kokeilemaan molarillista maalintekoa

Keskikentällä jokapaikanhöylä Syrjäläinen

ja toisessa päässä tyhjä maali odotti laukauksia

Vaihtopenkillä oli paitsi kommentaattoreita, myös vihreää lientä

...sekä proteiinipatukoita

Ohjelma oli hyvin selvä, 50 minuuttia aikaa ja se jaettiin kolmeen osaan. Ensimmäiset 20 minuuttia kaatuiltiin ja horjuttiin eli otettiin tuntumaa jäähän. Vedeltiin mokelle, jolle ei monikaan veto loppupeleissä uponnut tietyn etäisyyden jälkeen. Mielestäni hyvä näin, mutta perhostyylissä (polvillaan) ei Katja tainnu edes käydä vielä tässä vaiheessa suoritetuista läpiajoista huolimatta. Lämmittelyn jälkeen jäällä olleet palkittiin erityistilaisuudella; rankkarilla kyseistä ammattimaalivahtia vastaan. Jokainen sai koittaa kerran ja onnelliset onnistujat HDO:n tutor-ryhmästä olivat Waltteri ja Faisal. Eräs asukaskin hiffatakseni onnistui ja maalintekijät saivat arvoisensa arvostukset myös täpötäydeltä katsomolta. Vaikka kyllä siellä istumaan mahtui.

Miko -tutorilla hyvä rankkariyritys

Joukkueiden värilliset ja valkoiset jakoa

Luvassa oli valkoiset vs. värilliset -ottelu. Toisille leikkimielisempi, verkoista ja sen tangoista huolehtineelle ehkä hieman totisempi. Kiekko liikkui ihailtavasti ja tasovaihteluista huolimatta peli oli esimerkillisen epäitsekästä. Jääkiekko on joukkuepeli ja tämän oli jokainen selvästi sisäistänyt, myös ohjaajataituri muutamista taidonnäytteistään huolimatta. Itse luulen että siinä oli tarkoituksena jo perhostyyliin alentuneen Katjan työllistäminen. Laukauksia tai lähinnä kuljetuksia sekä maalinedustalta sutaistuja vetoja tuli puolin ja toisin. Puolustajia löytyi kiitettävästi ja molari tarjosi jokaiselle palvelujaan vaihdellen tolppien välejä säännöllisin väliajoin. Peli päättyi juuri sen verran kun päättyi, enkä jaksa uskoa, että edes kentän kilpailuhenkisemmällä oli tulos mielessä ajan loputtua. Katsomossa istuskelu soveltui itselleni juuri tästä syystä, kukaan ei mököttänyt aitiossa tai olisi uskaltanut koskea kiekkoon saatika kaatua. Sydämellisyyttä ja huolenpitoa nähtiin kentällä paitsi lämmittelyjen aikaan asukkaan laukoessa kiekkoa Katjan maskiin, myös muutaman yhteentörmäyksen yhteydessä pelin kukoistaessa, jolloin kaikki alkoivat saada tatsia matsiin.

Maali roudattiin lähemmäs keskikenttää tempon lisäykseksi

Tutor -ryhmä: Sakari (vas.), Miko, Waltteri, Faisal ja keltamustissa esiintynyt Tiffany

Karjalan Tonin orientoidessa meitä kyseiseen tilaisuuteen, hän muistutti meitä oleellisesta; siitä, että jos he eivät olisi meidän kanssamme pelaamassa, he mitä todennäköisimmin olisivat dokaamassa. Valaistava kokemus siinä mielessä, että hymyä näki niinkin paljon yhteishengen sekä rentouden saralla. Tätä se on käytännössä, kun mielipiteet muuttuvat ja ennakkoluulot murskataan. Kiitokset osallistuneille!

Kuvat: Iina Hintsala

-       Ville