Marika heitti idean, jota en syystä tai toisesta tajunnu.
Kaikessa yksinkertasuudessaa laitanki kaiken samaa syssyy mitä on kuluneella
viikolla tapahtunu. Eli nää tulee viikon jäljessä, nimittäin hetki menee kirjottelussaki. 20. päivä on deadline oopeekoon palautukselle eli sen yhteenvedon mä aattelin huolehtii tänne ajallaa. Sillo alkaaki joululoma, voi sentää 9 päivää enää koulua, jos niitä ees päiviks voi luetella. Pisimmät päivät puol ysistä puol yhtee...
Huomiona niille ketkä ei ymmärrä, mähä teen tässä
periaatteessa kahta hommaa päällekäi. Selitän tietämättömille mistä on kyse
blogin takia ja samalla duunaan tätä mun oopeekoota, oppimispäiväkirjaa.
Voidaaha me ottaa kolmaski tähä, nimittäi toi tutorointi, josta siitäkin pitäis
muistaa pitää päiväkirjaa.
No mitäs onkaan Villelle jäänyt mieleen MT-kurssin sisällöstä
kuluneiden tuntien jälkeen? Nää jaetut, paperilta luettavat diat on helkutin
hyviä, vierestä löytyy jonku verra tilaa kirjotella omia ajatuksia. Mulla ne on
juuriki omia ajatuksia eikä niinkää mitää konkreettisia muistiinpanoja. Kyseessä olevan kurssin juju: se mitä
mun päässä on, on sitä hiffattua asennetta tähä kyseisee aiheesee.
Muistiinpanot ois siis nk. pakollisia, mut omat ajatukset ei oo. Kuulostaa näi jälkikätee yksinkertaselta, toivottavasti muut käsitti asian mua vikkelämmin.
Ite aiheesta sen verran, että pohittiin luokkalaisen kanssa
”täydellisyyttä” tossa yks päivä ruokaillessa. Myönnettäköö, että emmä siitä
keskustelusta sinänsä mitää oppinu, mut siinä tuli oleellisesti esii just se,
miten haviteltu täydellisyys kääntyy itteesä vastaa. Mielenterveystyön
kurssilla lähetään aika ruohonjuuritasolta, sillä meillä ei oo kyseisestä
aiheesta ollu "virallista" opetusta. Totta kai asiat kävelee käsi kädessä, mut
tuntuu että tää on nyt jääny kokonaa huomiotta. Se mitä siellä luokassa käydää
läpi, tuntuu ainaki mulle suht itsestäänselvyyksiltä, ja jotta mielenkiinto
säilyis, täytyy tehä jopa töitä henkisesti sen etee, että miettii niitä asioita
omakohtasesti. Mielihyväähä siitä saa ku tajuu että ”emmä ookkaa nii hullu”. Vaikka kurssi vaikuttaaki päällisin puolin aika täydelliseltä ja toteuttaa sen
mitä mä aluks toivoinki (tiivistä pakettia kaikesta oleellisesta), ei
mielenkiinto jaksa pysyy jos mm. noita sisäsiä ja ulkosia tekijöitä rupee
kelailee jolleki tapaukselle mitä ei oo olemassa.
Toisin sanoen sitä on saanu ajatuksia mite voi
tarvittaessa jopa omia frendejä jeesata. Tai no mä en kovin yksinkertasten
ihmisten kanssa leiki liikaa vapaa-ajalla, jote siinä mielessä mä saan tosta
loppupeleissä paljonki irti. Tai sit ne on vaa noi ekat tunnit, jotka
pohjustaa. Mukava yllätyshä se oli, että tietää esim. depressiosta noinki paljo
ilman mitää koulutuksia tai vastaavia. Kiteytettynä kurssi saattaiski kaivata
just enemmän tämmöstä filosofisuutta jota Mr. Soininen tuo loistavasti esii
tuolla käsi kädessä kulkevalla kurssilla: Päihdetyö, joka on parhaillaa myös
menossa.
Jotta mä en nyt tekis tässä noita aiemmin mainittuja kahta
asiaa samaa aikaa, en ala tähä länkyttää, että mitä kaikkee siellä on nyt käyty
läpi ja mitä mä siitä ajattelen. Koetan siis soveltaa kertomalla ainaki
jatkossa sen ytimen, mistä on kyse ja tarvittaessa minkä takia.
Diagnosoinnista sen verran, eiks tän vois kääntää jotenki
hassusti toisee muotoo? Esim. päihdetyössä pohdittii sitä päihdeongelmaisen
elinkaarta, mikä on aika alaspäin suuntaava. Mun mielestä tossa
mielenterveyden hoitamisessa pätee melkee sama, se että alaspäi mennää näi
rumasti sanottuna - nii pitkää ku potkastaa tyhjää. Niist ylöspäi ponkasuista
huolimatta näin tulis siis tapahtumaa ja Tuusulan herra Soinisen mukaan se
ponkasu pitäis olla nii valtava et tulevaisuudessa se kaaren suunta vaihtuis. Sitte
ku diagnosoidaa, nii mun korvii se kuulostaa siltä että lokeroidaa joku ihmine
johonki lahkoo. Tässä lahkossa ollessaa kaveri joutuu sit tyytymää siihe
samannäkösee kaaree mikä toisillaki on. Odotetaa muka suuria vaik juuri hänelle
se yksiki ponkaus ylöspäi saattais riittää onnellisee, mieleltää terveesee ja
yksilökohtasesti raittiisee elämää.
Piti tossa pohtia myös sitä, että mite mä voisin ite ehkästä
noita mielenterveyden ongelmia. Jälleen kerran korostan ton päihdekurssin
kättä, josta on helppo tarrata kiinni. Sinne kuuluu oleellisesti toi
riippuvuus. Toisin sanoen mielihyvää tuovien asioiden tavottelu, mutta näiden
asioiden kontrolli on pettäny; tehää tuota tai tätä liikaa. Selväks tuolla
on tullu että sulla on ”sairaus” sillon ku sun polla on nii sekasin, että se
haittaa sun päivittäisiä toimintoja, sun elämää. Ehkäsyssä mun mielestä olis
hyvä kiinnittyä näihi asioihi, joista on vielä riippumaton - asioihi joista saa sitä mielihyvää, mut joiden
kulutus ei oo menny nii sanotusti yli. Pelataa sitä lapsuuden lempilautapeliä
tai järkätää joku pokeri-ilta, oli taustalla mitä hyvänsä. Valvominen tossa kylläki korostuu, joka saattas tuntuu ahistavalta, mut toisaalta rentouttaa jotakuta. Tuodaa nyt sitä kaivattua filosofiaaki jossai määri tähänki.
Palvelujärjestelmät oli kakkostunnin aihe ja kolmosena
oli depressio. Näistä ensimmäine meni aikalailla ohi,
koska mä oon sitä mieltä, että esim. tulevaisuudessa suoritettavassa työnhaussa
nää tulee sit uudestaa väkisinki etee. Kyl sieltä sit jotai muistaa ja
tärkeintä on käsittää sit sen nimenomasen duunipaikan paikka noissa
korkkiruuvia ja skolioosia kierommissa järjestelmissä.
Depressiosta eli masennuksesta sen verra että tsekkailtii video Janista joka oli semmone truumetalliäijä ja kärsiny muutaman
vuoden masennuksesta. Hän sano, että syy siihe oli se, että häntä pidettii erilaisena.
Tätä mä peilasin saman tien itteeni, sillä oha noita kuultu, että poikkeen
sillon tällön joukosta + pidin oikee kovasti sen Behemoth –hupparista. KVG jos
on pakko tietää mistä on kyse. Jälkeepäi tunnilla tuliki varomerkkien luettelua, joita duunailtii eri ryhmissä. SUOJAUTUVA
MUSTAAN PUKEUTUMINEN loksautti hetkellisesti mun leuat. Omalla kohalla mä
mietin tätä vaa siinä mielessä et mitäköhä minä, en masennuksesta kärsinyt, oon
sit tehny eri tavalla ku Jani? Onks tää yhteiskunta sit vaa nii kuollu ja
erilaisuuskammone? Depressio on kuitenki sen verran pitkä prosessi, et ei
muutamasta hyväksymättömästä erikoisesta mielipiteestä sitä mielipahaakaa
keretä noin pitkänäkösesti kehittämää. Oh well tää on tosin vaa mun mielipide,
mut helpohko oli samaistuu tähä epikriisii ja mun mielestä vähäpuheisuudestaa
huolimatta kyseessä oli todella symppis kaveri.
Itsetuhosuus olkoo viimene asia tältä osalta ja arvalta. Sitä
ei olis voinu jättää mainitsematta, koska taas kerran mennää samoilla aalloilla
ton depression kanssa. Metaforana toimii Marika-opettajan monesti esille ottama
roskakasojen kertyminen. Meneekse sit todellisuudessa sillälailla et sit ku nää
roskakasat, eli paineet virheistä, muista ihmisistä, peloista jne. käy nii
ylitsepääsemättömiks et täytyy ruveta lennättää verta? Noissa psykologisissa testeissähä
kysytää ajatuksista ittestää myös siinä mielessä että haukkuuko esimerkiks
itteää jossaki epäonnistuttuu ja määritellää tän mukaa vaikka perfektionismii
tai eskapismii taipusuutta, jotta voitas sit jeesata tätä täydellisyyttä
hipovaa, todellisuutta pakenevaa just niin ku hänelle on sopiva. Niille
roskakasoille vois laittaa oman eristyskopin sinne asuntoo, kerran nää kasat hautaa henkilön. Käytävä sinne ulko-ovelle ois täysin avoin, jollon ne pussit ei
oo ees näkyvillä ja päästään niiden mukavien asioiden ääree. Pelkistettynä
pelkästää niide näkemine saattaa viedä tytön/pojan äkkii takas peiton alle
veitsensä kanssa. Parempi niistä asioista on puhua ku jättää kertomatta, sillä
sillon ne roskapussit on kykenemättömiä menemää sinne kaappii vaikka kuinka
yrittäis. Eristysroskakoppi/-kaappi kyetään siis rakentamaan vasta, kun asiat on käsitelty tän puoliks hautautuneen kanssa. Ei mielenkiinnon kohteetkaa oo mikää pakkopaita vaa
mahollisuus pukeutua (ja lähteä ulos).
Till' next time
-
Ville
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti