torstai 5. joulukuuta 2013

Depressio + jotain muuta (Mielenterveystyön kurssi, vko 2)

Marika heitti idean, jota en syystä tai toisesta tajunnu. Kaikessa yksinkertasuudessaa laitanki kaiken samaa syssyy mitä on kuluneella viikolla tapahtunu. Eli nää tulee viikon jäljessä, nimittäin hetki menee kirjottelussaki. 20. päivä on deadline oopeekoon palautukselle eli sen yhteenvedon mä aattelin huolehtii tänne ajallaa. Sillo alkaaki joululoma, voi sentää 9 päivää enää koulua, jos niitä ees päiviks voi luetella. Pisimmät päivät puol ysistä puol yhtee...

Huomiona niille ketkä ei ymmärrä, mähä teen tässä periaatteessa kahta hommaa päällekäi. Selitän tietämättömille mistä on kyse blogin takia ja samalla duunaan tätä mun oopeekoota, oppimispäiväkirjaa. Voidaaha me ottaa kolmaski tähä, nimittäi toi tutorointi, josta siitäkin pitäis muistaa pitää päiväkirjaa.

No mitäs onkaan Villelle jäänyt mieleen MT-kurssin sisällöstä kuluneiden tuntien jälkeen? Nää jaetut, paperilta luettavat diat on helkutin hyviä, vierestä löytyy jonku verra tilaa kirjotella omia ajatuksia. Mulla ne on juuriki omia ajatuksia eikä niinkää mitää konkreettisia muistiinpanoja. Kyseessä olevan kurssin juju: se mitä mun päässä on, on sitä hiffattua asennetta tähä kyseisee aiheesee. Muistiinpanot ois siis nk. pakollisia, mut omat ajatukset ei oo. Kuulostaa näi jälkikätee yksinkertaselta, toivottavasti muut käsitti asian mua vikkelämmin.

Ite aiheesta sen verran, että pohittiin luokkalaisen kanssa ”täydellisyyttä” tossa yks päivä ruokaillessa. Myönnettäköö, että emmä siitä keskustelusta sinänsä mitää oppinu, mut siinä tuli oleellisesti esii just se, miten haviteltu täydellisyys kääntyy itteesä vastaa. Mielenterveystyön kurssilla lähetään aika ruohonjuuritasolta, sillä meillä ei oo kyseisestä aiheesta ollu "virallista" opetusta. Totta kai asiat kävelee käsi kädessä, mut tuntuu että tää on nyt jääny kokonaa huomiotta. Se mitä siellä luokassa käydää läpi, tuntuu ainaki mulle suht itsestäänselvyyksiltä, ja jotta mielenkiinto säilyis, täytyy tehä jopa töitä henkisesti sen etee, että miettii niitä asioita omakohtasesti. Mielihyväähä siitä saa ku tajuu että ”emmä ookkaa nii hullu”.  Vaikka kurssi vaikuttaaki päällisin puolin aika täydelliseltä ja toteuttaa sen mitä mä aluks toivoinki (tiivistä pakettia kaikesta oleellisesta), ei mielenkiinto jaksa pysyy jos mm. noita sisäsiä ja ulkosia tekijöitä rupee kelailee jolleki tapaukselle mitä ei oo olemassa.

Toisin sanoen sitä on saanu ajatuksia mite voi tarvittaessa jopa omia frendejä jeesata. Tai no mä en kovin yksinkertasten ihmisten kanssa leiki liikaa vapaa-ajalla, jote siinä mielessä mä saan tosta loppupeleissä paljonki irti. Tai sit ne on vaa noi ekat tunnit, jotka pohjustaa. Mukava yllätyshä se oli, että tietää esim. depressiosta noinki paljo ilman mitää koulutuksia tai vastaavia. Kiteytettynä kurssi saattaiski kaivata just enemmän tämmöstä filosofisuutta jota Mr. Soininen tuo loistavasti esii tuolla käsi kädessä kulkevalla kurssilla: Päihdetyö, joka on parhaillaa myös menossa.

Jotta mä en nyt tekis tässä noita aiemmin mainittuja kahta asiaa samaa aikaa, en ala tähä länkyttää, että mitä kaikkee siellä on nyt käyty läpi ja mitä mä siitä ajattelen. Koetan siis soveltaa kertomalla ainaki jatkossa sen ytimen, mistä on kyse ja tarvittaessa minkä takia.

Diagnosoinnista sen verran, eiks tän vois kääntää jotenki hassusti toisee muotoo? Esim. päihdetyössä pohdittii sitä päihdeongelmaisen elinkaarta, mikä on aika alaspäin suuntaava. Mun mielestä tossa mielenterveyden hoitamisessa pätee melkee sama, se että alaspäi mennää näi rumasti sanottuna - nii pitkää ku potkastaa tyhjää. Niist ylöspäi ponkasuista huolimatta näin tulis siis tapahtumaa ja Tuusulan herra Soinisen mukaan se ponkasu pitäis olla nii valtava et tulevaisuudessa se kaaren suunta vaihtuis. Sitte ku diagnosoidaa, nii mun korvii se kuulostaa siltä että lokeroidaa joku ihmine johonki lahkoo. Tässä lahkossa ollessaa kaveri joutuu sit tyytymää siihe samannäkösee kaaree mikä toisillaki on. Odotetaa muka suuria vaik juuri hänelle se yksiki ponkaus ylöspäi saattais riittää onnellisee, mieleltää terveesee ja yksilökohtasesti raittiisee elämää.

Piti tossa pohtia myös sitä, että mite mä voisin ite ehkästä noita mielenterveyden ongelmia. Jälleen kerran korostan ton päihdekurssin kättä, josta on helppo tarrata kiinni. Sinne kuuluu oleellisesti toi riippuvuus. Toisin sanoen mielihyvää tuovien asioiden tavottelu, mutta näiden asioiden kontrolli on pettäny; tehää tuota tai tätä liikaa. Selväks tuolla on tullu että sulla on ”sairaus” sillon ku sun polla on nii sekasin, että se haittaa sun päivittäisiä toimintoja, sun elämää. Ehkäsyssä mun mielestä olis hyvä kiinnittyä näihi asioihi, joista on vielä riippumaton - asioihi joista saa sitä mielihyvää, mut joiden kulutus ei oo menny nii sanotusti yli. Pelataa sitä lapsuuden lempilautapeliä tai järkätää joku pokeri-ilta, oli taustalla mitä hyvänsä. Valvominen tossa kylläki korostuu, joka saattas tuntuu ahistavalta, mut toisaalta rentouttaa jotakuta. Tuodaa nyt sitä kaivattua filosofiaaki jossai määri tähänki.

Palvelujärjestelmät oli kakkostunnin aihe ja kolmosena oli depressio. Näistä ensimmäine meni aikalailla ohi, koska mä oon sitä mieltä, että esim. tulevaisuudessa suoritettavassa työnhaussa nää tulee sit uudestaa väkisinki etee. Kyl sieltä sit jotai muistaa ja tärkeintä on käsittää sit sen nimenomasen duunipaikan paikka noissa korkkiruuvia ja skolioosia kierommissa järjestelmissä.

Depressiosta eli masennuksesta sen verra että tsekkailtii video Janista joka oli semmone truumetalliäijä ja kärsiny muutaman vuoden masennuksesta. Hän sano, että syy siihe oli se, että häntä pidettii erilaisena. Tätä mä peilasin saman tien itteeni, sillä oha noita kuultu, että poikkeen sillon tällön joukosta + pidin oikee kovasti sen Behemoth –hupparista. KVG jos on pakko tietää mistä on kyse. Jälkeepäi tunnilla tuliki varomerkkien luettelua, joita duunailtii eri ryhmissä. SUOJAUTUVA MUSTAAN PUKEUTUMINEN loksautti hetkellisesti mun leuat. Omalla kohalla mä mietin tätä vaa siinä mielessä et mitäköhä minä, en masennuksesta kärsinyt, oon sit tehny eri tavalla ku Jani? Onks tää yhteiskunta sit vaa nii kuollu ja erilaisuuskammone? Depressio on kuitenki sen verran pitkä prosessi, et ei muutamasta hyväksymättömästä erikoisesta mielipiteestä sitä mielipahaakaa keretä noin pitkänäkösesti kehittämää. Oh well tää on tosin vaa mun mielipide, mut helpohko oli samaistuu tähä epikriisii ja mun mielestä vähäpuheisuudestaa huolimatta kyseessä oli todella symppis kaveri.

Itsetuhosuus olkoo viimene asia tältä osalta ja arvalta. Sitä ei olis voinu jättää mainitsematta, koska taas kerran mennää samoilla aalloilla ton depression kanssa. Metaforana toimii Marika-opettajan monesti esille ottama roskakasojen kertyminen. Meneekse sit todellisuudessa sillälailla et sit ku nää roskakasat, eli paineet virheistä, muista ihmisistä, peloista jne. käy nii ylitsepääsemättömiks et täytyy ruveta lennättää verta? Noissa psykologisissa testeissähä kysytää ajatuksista ittestää myös siinä mielessä että haukkuuko esimerkiks itteää jossaki epäonnistuttuu ja määritellää tän mukaa vaikka perfektionismii tai eskapismii taipusuutta, jotta voitas sit jeesata tätä täydellisyyttä hipovaa, todellisuutta pakenevaa just niin ku hänelle on sopiva. Niille roskakasoille vois laittaa oman eristyskopin sinne asuntoo, kerran nää kasat hautaa henkilön. Käytävä sinne ulko-ovelle ois täysin avoin, jollon ne pussit ei oo ees näkyvillä ja päästään niiden mukavien asioiden ääree. Pelkistettynä pelkästää niide näkemine saattaa viedä tytön/pojan äkkii takas peiton alle veitsensä kanssa. Parempi niistä asioista on puhua ku jättää kertomatta, sillä sillon ne roskapussit on kykenemättömiä menemää sinne kaappii vaikka kuinka yrittäis. Eristysroskakoppi/-kaappi kyetään siis rakentamaan vasta, kun asiat on käsitelty tän puoliks hautautuneen kanssa. Ei mielenkiinnon kohteetkaa oo mikää pakkopaita vaa mahollisuus pukeutua (ja lähteä ulos).

Till' next time

-       Ville

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti