Yhteenveto kurssista "Mielenterveystyö"

Yhteenvedon alkuun haluun heittää ilmoille ehkä maailman vaikeimman kysymyksen. Kysymyksen, joka on askarruttanu mua kauan. Vieläkää en oo saanu vastausta pohdintaan, jossa mä käsittelen joko yksityiskohtien kautta kokonaisuutta tai kokonaisuuden kautta yksityiskohtia. Koitetaan palata tähä iha lopuks, mut nyt lettuce be cereal: kauas sivuraiteille mulla menolippu on.

Järki on pysyny päässä ja olo on taas aika neutraali. Viimeset tunnit ennen ryhmätenttiä on tässä vaiheessa takana eli mä huutelen kyllä sit ku vikat ryhmätenttitunnit on ohi ja oon jällee kuumentamassa näppistä. Tässä nyt on jällee aikaa, pitäskö iha luppoajaks sanoo ku koulu loppuu enne aikojaa ja samalla lailla, ku tiistai on viikon huonoin uutisotsikkopäivä, on se myös paras tekemättömyyden päivä. Ois se kyl hieno kuulla ku joku sanois ”TIISTAINA OLI KYLLÄ YLIKIVAA” - ei kuulu mun sanavarastoo.

Sanavarastoo kuuluu nyt kylläki unenpuute ja jonkinäköne joulustressi, vaikka iha lahjaton kalsarijoulu on meijän perheen traditio. Meinataa mennä vähä asiasta ohi, mut juuriki noista syistä kimpaannuin tunneilla opettajalle. Noh enhä mä voi periaattees syyttää ku itteeni poissaolon takii. Sain selvyyttä siihe kysymysten kirjotustehtävää liittyen. Vissiinki viime viikon tiistai oli tarkotettu ryhmätyökerraks, jollon ryhmissä pistetää maikalle wilman kautta luodut kysymykset kulttuuripaja ELVIStä varten. Tästä mä en siis tienny ku sen, että noita kysymyksiä oli tehtävä ja aikasemmin ihmettelinki, et mitä varten siihe on noin paljon varattu aikaa, mite paljo niitä kysymyksiä täytyis oikee olla. Ihmettelen edelleen.

Ite pajallaha mä tietenki avasin suuni ja kysyin kysymykset, jotka mun mieltä askarrutti. Ei siellä tullu tylsää tai mitää ylipitkiä hiljasuuksia huolimatta siitä, etten mä nähny kenelläkään mitää rustattuja kysymyksiä, kännykässä, paperilla, en yhtää missää. Pirjon jopi ois ollu vissii pönkittää meitä kyselemää vähä paremmin, mut se tapahtu sen esittelevän henkilökunnan toimesta. Se, mikä mut kimpaannutti, oli ajatus seuraavasta. Mitä jos ryhmätehtävän kysymykset oli asiallisesti lähetetty vastaanottajalleen opettajalle ja tää ryhmä oiski vaikka kysyny ne kyssärit kiltisti siitä ryttyyn menneeltä paperilta, mut tasan ¼ nelihenkisestä ryhmästä ois duunannu ne kysymykset? Sanon vaa, et ei meijän luokka tue nii paljoo tasajakosuutta, että niitä valmiiks rustattuja kysymyksiä oitais sit ees vastavuorosesti ruvettu paukuttamaa vastaajille. Kuten kuka tahansa LHS12B/LH39B –ryhmäläinen, myös mä vähän jaksan epäillä, että joku toinenki, joka ei ollu suullisen tai kirjallisen tehtävänannon aikaan paikalla, sai parempaa infoo ku allekirjottanu ja liitty johonki ryhmää ollen tekemättä ensimmäistäkää kysymystä. Saatika sitte kysyny niitä paikan päällä kulttuuripajalla, jos paikan päällä ylipäätää oli. Näin minä, joka siellä aktiivisesti kyseli, mutta ei tietämättömyyttään/vähäistä uteliaisuuttaan kirjoittanut ja lähettänyt kysymyksiä ohjeen mukaan, saa poissaolot. Tietenki aiheelliset semmoiset, ehä mä siellä ollu, mutta poissaolijan olemattomat poissaolot tietenki näyttää arviointia ajatellen numeroa nostattavasti. Tääki on nyt tämmöne maailman pienin asia, mut palautetta annan isompien asioiden mönkään menemisen ja arvoinnin epäreiluuden pelossa. Mä taisin aikasemminki lörpöttää tosta tasa-arvosta, mut nii ikävältä ku se kuulostaaki, ei tällä ois oikeestaa kenellekää mitää väliä, jos kurssi ois arvioinniltaa hyväksytty/hylätty. T1-K3 -akseli vaanostattaa kunnianhimoo. Wilma-viestissä kuitenki korostettii suurenmoisesti selvilläoton/-olon prioriteettia!

Avautumisten ja hämmennysten ohella viimeset teoreettiset tunnit käsitteli verkostoa ja siihen liittyvää työskentelyä. Myös keskustelun saloja käytii läpi ja siinä musta maailmankaikkeuden tärkeintä taitoa, empaattisuutta mitattii ja harjotettii. Ku koulu alko, sanana sitä ei oikeestaan osannu ees selittää, sen vaa ties, tuskin välttämättä osas ees käyttää ja oli tosi tosi mukavaa ekaa kertaa tehä iha konkreettinen harjotus asiaa liittyen. Parasta harjotusta ja opiskelua mitä voi vaa tällä alalla saada, varsinki ku tommosesta duunin osa-alueesta on kyse. Otapa Jouni vuorostas oppia! Tietenki ihmiset nauttii niistä asioista missä ne on hyviä, musta empatia on kyky jota on tosi hankala opetella – se tulee elämän aikana erittäi hyödylliseks taidoks jos on tullaksee. Kaikilta meiltä sitä löytyy, mut ne tilanteet, missä sitä tarvii ja millon sitä olis hyvä käyttää taitaa olla aika pimennossa. Harjotus on siinä mielessä huono sana, jote kartotus, jossa omaa taitotasoo pääsee tarkastelemaa, on se mitä me tänäänki tehtii. Ryhmähenkisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta pääs todistelemaa viiden hengen porukassa, ku kaikki on esimerkiks just tossa empatia-mielessä samalla aaltopituudella. Tunnin aihetta käsittelevää työtä, verkostotyötä lampsiiki tekemää vissii just ne, ketkä kokee kykenevänsä asettua toisen ihmisen asemaan helposti ja tekemää ratkasuja sitä kautta.

Ylempää siis vähän pohjustusta yhteenvetoon. Seuraa siis näppiskuumennus part 2. 

Kuten aikaisemmin on tullut esiin, toivoin kurssin antavan minulle tiiviin paketin tietoa mm. hyödynnettävistä taidoista työssäoppimislähtöisesti. Mielessä pyöri heti alussa tulevat asiakkaat ja jo tän koulun alottaessani aattelin erikoistua juuriki mielenterveys- ja päihdetyöhön. No noi ajatukset on historiaa, mutta melkee vois tässä kohtaa sanoa historian toistavan itteään. Emmä kyllä suhtaudu mielenterveyskuntoutujiin mitenkää dramaattisesti eri tavalla mitä kurssin alussa, oon oppinu kuitenki tunnistaa näitä riskitekijöitä, joista ei ollu aikasemmin niin paljolti tietoa. Tosiaan ihan konkreettisiin töihin tai nimeomaa harjottelujaksolle haluais kamalasti jo päästä! Päällimäisenä mielessä on jo kasvun jaksoilta opittu periaate yksilöllisyys, jonka paistavuuden oikeestaa joka tilanteessa hiffas huomaamaa.

Noita periaatteita ja eettisyyttä tuleeki tämmösillä kursseilla pohdittuu paljon enemmä mitä koskaa aikasemmin on joutunu. Nyt niihi pääsee syventymää unohtamatta tietenkää omia arvoja. Ite oon tyytyväinen suoritukseeni siitä, että hoksaan tilanteet, joissa asiat on ristiriidassa toistensa kanssa. Aikasemmin mainitsin esimerkiks just ton tasa-arvo -periaatteen olevan noin tilannekohtasesti ristiriidassa ton yksilöllisyyden kanssa. Suuri motivoiva tekijä on tällä kurssilla noussu päähän ja se on se, mitä palautetta alan ammattilaisilta saa, ite haluaa antaa asiakkaille sitä parasta mahollista palvelua - oli kyseessä mikä erikoistumisala tahansa. Jos mullaki on vaikka päänsärkyy ja joku saa sen pelkällä puhelinsoitolla katoomaa, kyllä mä oon hänelle paljon kiitollisempi, ku hänelle, jolle joutuu soittamaa neljään kertaa päänsärkylääkkeiden perässä. Raaka esimerkki vaan, mielenterveystyössä nimittäin houkuttaa myös noi mahollisuudet lääkkeettömään hoitoon, vaikkakaa en tyrmää lääkkeiden jeesaavaa vaikutusta tässä totaalisesti.

Ennakkoluuloista ja stereotypioista on ollu myöski aiemmin paljon puhetta. Oon päätyny asiassa jo pitkiä aikoja sitten seuraavaan: Ihmiset ei tiedä mistä on kyse ja helpottaakseen tätä tietämättömyyden ahistuneisuuttaan, on helppo pamauttaa se laatikko kuntoutujan päähän ja kirjottaa siihen, että "sinä kuulut tuonne, koska sinulla on tuo". Lokeroinnin, leimaamisen, laatikottamisen ja kastittamisen ehkäsy sekä huomiointi on nimenomaan yksilöllisyyden ja tasa-arvon huomioimista.

Alussa taisin sanoo jotai sinne päi, että jotta kun elämästä haluaa ottaa kaiken irti, satunnaisesti on katottava omaa napaa; olla itsekäs. Mä oon törmänny monesti lauseesee "Depressio iskee, kun on yrittänyt olla liian vahva liian kauan". Musta toi on erittäin totta, ei se selkäkää kestä, jos sillä nostelee koko aja väärällä tavalla, kurkottelee ja antaa sille ylimäärästä turhaa rasitusta. Toi ylimääräsyys olis semmone kitkettävä asia näistä joistakin viidestä asiasta kärsivistä. Ei tehä liikaa, sillä tälläki kurssilla tuli huomattua, että se patoutuu hyvin äkkiä ja sit ollaanki maailman keskipisteitä ku tehää ittelle iha fyysistä hallaa.

Nää viis asiaa on siis tuntien suurimmat käsitellyt asiat. Depressio, itsetuhosuus, skitsofrenia, psykoosit ja kakssuuntanen mielialahäiriö. Palvelujärjestelmistä oon vieläki sitä mieltä, että ne opetellaa tarkemmin esimerkiks näyttösuunnitelman kirjottamisessa, mutta sekin löyty meijän aihealueina. Tosin heti loman jälkeen ollaan menossa tutustumaan kulttuuripaja Elviksessä monesti esille tulleesee toimintakeskus Happeen. Noista viidestä yks jäi ehkä mulle vielä vähä ryppäästä ulkopuoliseks, nimittäin toi depressiivis-maanisuus. Molemmat vastakäsitteet oli tuttuja ja sairaudesta on tullu luettuu suhteellisen paljon pelkän mielenkiinnon takia. Silti mua kiinnostais tietää tarkemmin, että mite kenelläkää voi olla nii heittelehtivä mieli sairaudesta huolimatta, että itsemurhan partaalta löydetään nii uskomattomia voimavaroja, että myös sillon potilaan terveys kärsii. Mm. Britney Spears syö käsittääkseni lääkitystä just tähän vaivaan ja siitä lääkityksestä puheenollen, toi on melkee noista viidestä se, johon lääkitys kuuluu mun mielestä oleellisimmin. Tämmönen kuva mulle ainaki jäi näi kurssin lopuks.

Toi viisikko koostuu siis noista kahesta yksinäisestä, palvelujärjestelmistä ja kakssuuntasesta mielialahäiriöstä. Loppu koostuu kahesta parista, joista ensimmäinen on depressio ja itsetuhosuus. Kuten sanoin ja kuten aikasemmin filosofoin, roskakasat kerääntyy, ku otetaan vaan muut huomioon ja unohdetaan pitää huolta omasta mielenterveydestä. Mite kukaa voi pysyä tolkuissaa, jos aina kantaa huolen toisista - myös sillon ku ite ois jopa enemmän avun tarpeessa. Vertaistuki tulee tietenki tossa kohtaa mielee tai kenties jopa jonkinäköne eskapisoituminen defenssinä/coping-menetelmänä, mut se mikä kurssin edetessä korostu, epäitsekkyys on osa maailmankatsomusta. Tunnistan monissa ihmisissä juuriki tätä. Kirk Hammett mainitsi eräässä dokumentissa haluistaan olla epäitsekkyyden mallina muille. Kaveri on siis luokiteltu monesti maailman parhaaks metallikitaristiks ja tosiaan ottaa yleisönsä haltuun sillon kun on sen aika. Toisin sanoen, mr. Hammett on hyvin itsekäs sooloillessaan, mutta pisu ei nouse hattuun sillon eikä ranteet ole auki, kun asiat on balanssissa.

Mä luin tunneilla jotenki rivien välistä, että se balanssi on huimasti häiriintyny, jos mielessä pyörii itsetuhosia ajatuksia. Tossa tuli toi sana eskapisoituminenki esiin, sehän tarkotti sitä, että halutaan pois jollakin verukkeella tästä todellisuudesta. Peliriippuvaisilla on mun mielestä just tää aika isonaki lähtökohtana. Itsaria ajattelevilla toi eskapistisuus on menny puolestaa nii yli, että vaaka on pysty suorassa, istutaan niin sanotusti seipään kärjessä, jossa ainoo suunta tuntuu olevan hyppäämine kuolemaan sieltä päältä. Kärki on tietenki erittäin terävä näin se satuttaa kantajaansa. Jos leikitään, että meillä "mieleltämme terveillä" on se tasanne horisontaali, me taistellaa niiden siinä olevien mäkien kanssa päivittäin. Mennään siis ylä- ja alamäkeä, joka on tasapainosta ja monien suusta kuuluvasti tervettä elämää.

Skitsofreniahan oli psykoosisairaus ja jo sanat ottaa toisistaan kiinni. Yllättävän paljon oli tietoa ennen kurssia tästäkin kute aikasemmissa kyhäelmissä tuliki esille. Noi psykoosit tosin liitty mun mielestä jotenki noihi hallusinogeeneihin ja niiden käyttöön. Telkkariohjelmissa on näytetty näitä transitiivisia rituaaleja ja ne on ollu jostaki syystä tosi mielenkiintosia. Ihmismieli on vaan niin hemmetin kiinnostava ja varmaa just sen takia ku aivoistakaa ei tiedetä vielä ...no ei ainakaa nii paljoo mitä haluttais. Opettaja näytti meille kirjan, joka käsitteli muistaakseni jotain anatomiaa. Kyseessä oli kuitenki kirja, joka perehty tarkemmin mm. psyko-sosiopaattisii johdannaisuuksii tjmv. Äänien kuuleminen ja niihin uskominen oli kylläki kuultu juttu, mutta en ois uskonu että tunneilla tulee sovellettuu historian kehittymistä. Entisaikaan siis skitsofrenia oli tie psykoosiin ja jälleen kerran lääkkeet ovat auttava tekijä.

Nohh, joissaki kohtii se kokonaisuus on heti ekana mielessä ja toisissa kohtii taas yksityiskohtaset mm. muistot pöllähtää mielee tai mielestä pois. Voisin vastata toho jopa sillä lailla, että kyseessä on käsitteellisesti sama kysymys ku muna vai kana -kysymyksessä. Onha kokonaisvaltanen työskentelyki aina yksilöllistä, mut jos mun pitäis jompi kumpi valita, se ois mun mielestä kana ja yksityiskohdat. Kuka nyt haluais niinki saastasta lintua syödä, mut kuka hullu aluks aatteli semmosta ees kokata? Saatika sen munia. Sama juttu siin sanonnassa, "ei oo lintuu sulkii kattomine", ähh en minä tiiä. Sen kuitenki luulen tietäväni, että jokanen lintu on erilainen, kenelläkää ei oo samanlaisia helttoja ja jokasella on ikioma historia sekä syntyperä. Ympäristö meinaa vähä vangita meitä mm. siihen oravanpyörään, ja vaikka ihminen on laumaeläin, kaivataan mekin siipiä ollaksemme vapaita. Suurin opetus oli varmaanki just tää, mielenterveystyössä tehkäämme parhaamme pitääksemme paitsi, toisista, myös itsestämme huolta. Pitäkäämme tasapainomme toistemme välillä ja tasapainolaudan keikkumisesta huolimatta, yrittäkäämme pysytellä samalla viivalla, samassa veneessä. Tsiigaillaa myöhemmin, pysynkö mä vielä tässä blogiveneessä.

Kiitokset kurssista Marikalle ja erittäin mukavaa joululomaa, ADIOS!

-       Ville