Skitsofrenia & psykoosit ELVIS-trippeineen (Mielenterveystyön kurssi, vko 3)

Tuli oltua veke tunneilta, jossa psykoosit löys ittesä aihealueiks. Sain luokkalaiselta lappusen (mistä lie opettajalta kaivanu), jonka otsikointi kiteyttää aika hyvin munki alkuperäset ajatukset: ”Aivot ovat ensimmäinen uhri”. Mentiipähä tuolla skitsofreniaa käsittelevällä tunnilla vissii aika samoilla linjoilla tai hyvin paljon tuli kysymyksiä edellistä tuntia koskien. Alussa tuntu olevan vähä hankala saada mistää kiinni ku kukaa ei tuntunu muistavan mistää mitää, mut sain ittelleni aika selvän jatkumon luotua. Kutakuinki todellisuuden tajun hämärtymisen ja skitsofreniadiagnoosin kautta psykoosii. Tämmöset psykologiset trillerit käsittääkseni perustuu osittain just tohon viimesimpää, ollaa tehty jotai mitä ei muisteta ja sit sitä tutkitaa etc. Haluampa tuoda esii, että tota käy pääasiallisesti vaa elokuvissa tai sit mun oma todellisuuden taju on hämärtyny, jos uutisissa ois kerrottu kokoaikasesti psykoosissa tehdyistä rikoksista. Tähä hätää ei tuu ku yks tapaus otsikoista mielee. Saa valasta allekirjottanutta tarvittaessa.

Skitsofrenia on siis "psykoosisairaus", kaikista vaikein semmone. Pelottavuutta lisää tietenki alkuperän tuntemattomuus, mut myöski esimerkiks mediapaskan luonti erinäisistä stereotyypeistä. Kyllähän sitä iteki tuli haukuttua ala-asteella ja varmaa yläasteellaki jotakuta ”skitsoks”, ku asiasta ei ollu mitää tietoa. Skitsot oli alussa siis vaa jotai typeryyksiä tekeviä, se otettii haukkumasanana. Tän jälkee tuli tietoo jonkinnäkösestä, mitä todennäkösimmin median luomasta kyseisestä sairaudesta kärsivästä ihmisestä. Skitsoiks sanottii niitä luokan hulluimpia ja vikoina peruskouluvuosina olevinaa tiedettii jo niiden olevan ja mahollisesti tekevän jotai kamaluuksia.

Tragikoomista on, että ku tuli kasvettua ja just näiden stereotypioiden eli ennakkoluulojen takia mun vanhemmat kerto vuosia seinän toisella puolella asuvan naapurin sairaudesta vasta mun käydessä kymppiluokkaa. Tekemisissä on oltu kyseisen herran kanssa siis paljon ja vaik tilanteet on olluki sillon tällön kiusallisia, mä en vieläkää usko niiden johtuvan mistää hänen oireilustaa. Haluun jälleen kerran tuoda esiin sitä v*tuttavaa leimaamista, jota just vaikka median toimesta tehdään. Emmä tarkota, että jotai kouluampumista pitäis solkenaa ymmärtää erilaisuuden vuoks, mut vaik pelottaaki, pitää ihmisiä koittaa ajatella ihmisinä. Tragikoomista siinä mielessä, et psykoosin keskeisemmistä oireista löytyy harhaluulot.

Alan muute pitämää taas enemmän tästä oppimispäiväkirjasta, tunnilla tulee paremmin kuunneltua ja omat kysymykset voi kääntää omiks ajatuksiks näi jälkeepäi. Toisilla kursseilla tulee ehkä puhuttua päälle ja jos opettaja ihmettelee paikoi vallitsevaa hiljasuutta, tässä yks teoria. Sitä muka ollaa jo nii vanhoja ja nähneitä, että tähä kykenee. Yks tunnilla kysytty kysymys oli jotain että ”Ajatteliko kukaan ennen tätä kurssia, että skitsofreenikko kykenee opiskelemaan”. Taas oli suu hetken sisäsesti auki, koska ekat fiilikset oli että miksei. Oli se auki tai ei, ilmeisesti maikka ois halunnu mun kertovan tarkemmin nostaessani käden. Musta se oli silti semmone gallup-kysymys ja kerron sen nyt täällä.

Kaverin broidi, ikää muutama vuos ysifemmoja enemmän. Sain kuulla hänen sairaudestaa aika äkkii ko. kundin tullessa puheeks ja täytyy antaa kaverille propsit avoimesta kertomisesta. Toinen puoli tosin sanoo että oisin kuullu siitäki jälkikätee, mut tärkeintä on se, että mä olin henkisesti valmistautunu kohtaamaa ja touhuumaa tän veljen kanssa naamatusten. Keilausreissu ei oo koskaa ollu nii mukava mitä se sillon oli, isoks osaks hänen vuoks. Hymyä ja huumoria riitti, vaikka kyseessä oliki ehkä vähä erakoituneempi yksilö. Ei mikää nurkassa kököttäjä kuitenkaa oo kyseessä. Sain nimittäi aika ainutlaatusen tilaisuuden sillo tavata hänen vissii parasta kaveriaan. Säihkyvine hampainee olin tietävinäni et tää kaveri oli jostai vertaistukiryhmästä tullu tutuks. Ei ollu, jätkillä synkkas vaa nii hyvi yhtee ja ton tilaisuuden ainutlaatusuuden tajuu tietenki vast näi jälkeepäi. Mä en huomannu siinä kertaakaan mitää erikoista, omalaatunen luonteenlaatu ignooraten. Tää skitsofreenikon sisko joutu sit vasta varte kysymää multa että huomasinko mä mite esim. hänen broidi poistu pöydästä hokien ittellee kaiken olevan hyvin. En huomannut.

Noi pari tilannetta (naapuri ja broidi) kuvaa mun pulssia ku semmone henkilö tulee joskus kohdatuks; se nousee jonku verra vasta mahollisissa aggressiivisissa tilanteissa. En vaa jaksais kuvitella kummankaan heistä lyövän ketään, koskaan. Ehkä ois hyvä palata vähä maankamaralle, mut toisaalta oon tyytyväine tähä avoimuutee asian suhteen. Mistä sitä tietää keillä kaikilla meidänki tutuilla se loppupeleissä on, ku tunnillaki toitotettii mite he elävät mm. lääkityksen jeesatessa, täysin tasapainosta elämää. Ei toitotettu turhaa, tuskin sitä ite vieläkää ymmärtää ja se oiski tässä musta se kaiken ydin.

Loppuviikon tunneista ei oo sen enempää sanottavaa, sillä niillä en ollu paikalla. Korvauksena aattelin kattoo puol tuntii ohjelmaa nimeltä "Akuutti". Yle Areenasta saa vilkuilla vielä parikyt päivää jaksoa, jossa puhutaa "Mielenterveystyön karusta todellisuudesta", mitä lie se koskaa sisältääkää.

Huomasin taas yhen isohkon yhteneväisyyden tuolta päihdetyön kurssista tähä kurssii. Ryhmätyönä oli tarkotus esitellä omasta huumaavassa käytössä olleesta aineesta. Selvemmin sanottuna jaettii/huudettii aiheet/aineet ja niistä tehtii powerpoint-esitys, jonka toiset voi Moodlen kautta käydä tsiigaamassa. Meillä oli onnistuneesti hallusinogeenit ja sen opin, että ainaki toisten mielestä niiden vaikutukset muistuttaa paljolti skitsofreenisia oireita. Tähä oli kuitenki iha kemiallinen tai jonku sen kaltanen selitys, että nää hallusinogeenit/psykedeelit vaikuttaa välittäjäaineiden kulkuu estävästi, kiihdyttävästi tai mitä lie ...tästä huolimatta se lappunen sano skitsofrenian lähtökohdan olevan tuntematon? Nojoo en oo perehtyny nii tarkkaa, mut toivon mukaan muille perhosiaki pelkääville luokkalaisille oitas ees ton tyyppinen selitys annettu.

Nyt vähä poiketaa protokollasta ja laitetaa tähä perää vielä noi tän päivän tapahtumat; valmistaudun henkisesti siihe yhteenvetoo täst kurssista. Käytiin ihastuttavalla luokkaretkellä tuolla Niemikotisäätiön kulttuuripajalla ELVIS, jonka toiminta perustuu ELämänhallintaa, VIriketoimintaa ja Sosiaalisee kanssakäymisee... jotai tonnepäi, luovasti nimi oli kaikesta huolimatta keksitty. Niitä sanoja oli enemmänki, mut noista kolmesta sanasta sen hankkeen tavote tulee aika hyvin esii. Vaikutti aika loistavalta paikalta, vaikka mitää kierrosta meille ei tarjottukaa. Lautatarhankadulla yhtäkkii oli ovi vasemmalla puolella sitä käveltäessä ja minieteisen jälkee tultii isoo olohuoneen tapasee tilaa. Juotii aamukahveja ja lähinnä kuunneltii kyseisestä paikasta, sen toiminnasta sekä asiakkaista ja henkilökunnasta.  Fasiliteetteja ei sen enempää päästy tarkastelemaa mut kyllähä he hienosti siitä paikasta kertoivat. Kaiken näköstä aktiviteettien toteutusta tukevia juttuja; kuntosalia, soittimia ja fysioakustistatuolia jne. siellä oli.

Poissaolojen pahottelujen merkeissä palautetta kylläki opettajalle tässä vaiheessa siitä, että käskettiinkö meitä oikeesti duunaamaa kysymyksiä sitä paikkaa varte koko iltapäivätunnit, klo kymmenestä puol yhtee? Aika monta kysymystä tolla varatulla ajalla sinne ois saanu aikaseks... Huom. puhun nyt pelkästää mulle kerrotun informaation pohjalta. Eikä se jossai R-kiskan edessä tapaamine menny iha ku elokuvissa. Sen "tiesin", että tommosen kiskan edessä piti Sörnäisissä tavata. Siinä on 50m säteellä jum*lauta kolme Ärrää ja kaikki tuli käytyy läpi ku ketää ei näkyny sen "sovitun" kiskan eessä "sovittuna ajankohtana" klo kaheksa reikäreikä vai 8.15. Törmäiltii me paikalla olleet siellä loppupeleissä ja sen minäki tiesin, että Pirjo-opettajan piti olla vastassa meitä. Mutta parin kerran jälkee, ku me häntä koetettii puhelimitse saada kiinni, vastaus kuulu luurin päästä, että hän on keskustassa metrossa. Sentään tuli ymmärretyks vissii Marikan suunnittelema suunnitelma: törmätään Pirjoon hänen matkansa varrella Sörnäisissä ja hän näyttää tien paikan päälle. No näin se ainaki meni, siinä mitää minipränttinettikarttakuvia tarvittu, vaikka olin ymmärtävinäni ettei Pirjokaan siellä oo ennen käyny.

Kokemus oli silti oikeen mukava, vaikka kuulemma toistoo siinä duunissa onki ja se pohjautuu toho kamalaa sanaa ku "kuntoutus", silti työntekijät vaikutti erittäin tyytyväisiltä työpaikkaansa ja sanoivat just sen mitä mä halusinki kuulla, he näkevät sen oman työnsä hedelmän, saavat palautetta ja henkilökohtasia asiakassuhteita. Maanläheisen olosia ammattilaisia eivätkä sepittäneet mitää "puhummeko nyt alueista vai sektoreista" -löpinää vaa kertoilivat just sen oleellisen. Touhu oli tosin aivan liian aikasta ja tunnelma oli kertomusten aikaa niinki hiljasen keskittyny että kahvikupit tuntu luovan jumalatonta mekkalaa. Mulle kuitenki upein kuulemani juttu siellä oli nää vertaisohjaajat. Paikassa on siis työntekijöitä, jotka iteki on jonkintasosii mielenterveyskuntoutujia. Oi että tonne varmaa tunkisin puolipätevyydelläni jokaikisen! Työosuusrahaa niille duunareille ja pelkkää hyvää, ittensä toteuttamista asiakkaille, it's winwin. Näiden vertaisohjaajien jeesinä toimii tietenki tää vaan kolmihenkinen staffi, joka tuo epäilemättä sitä mielenkiintoo heidänki arkeesa. Ei ainakaa käsittääkseni monessa paikassa tollasen työn tekemisessä voi juurikaa kehittyä.

Materialismionnellisuudesta kärsiville joulun odotuksia!

-       Ville