We wish you a merry christmas

Jouluja ja uusia vuosia vaan. :)

Oon tässä viime postauksen jälkeen ehtinyt alottamaan neljä eri tekstiä, mutta kaikki on jostain tuntemattomasta syystä jääneet luonnosten tasolle. Mutta jos nyt tämän saisin julkaistuksi asti, sen verran pitkä tauko tullut tässä.

Aika on vaan taas vienyt mennessään, koko syksy vaan hujahti silmissä ja niin paljon on ehtinyt tapahtumaan. Ollaan monta kertaa frendin kanssa todettu surkuhupaisina, että "hemmetti mikä syksy". Mutta nyt voi vihdoin ja viimein huokaista, työntää stressit pois päästä, sulkea silmät ja ihan vain hengittää.

Toissapäivänä alkoi virallisesti loma, mutta itse menen vielä maanantaina koulun kautta Ruoholahteen auttamaan erästä opettajaa opetusmateriaalin kuvaamisessa. Muuten voinkin taas hengähtää ja todeta, että loma todellakin on vihdoin täällä. Nyt ihmiset, mun luvalla nyt saa jättää duunit sikseen ja aloittaa lorvinnan sekä jouluruokien ahmimisen! Pitkä syksy takana, ollaan ansaittu oikeus löhöilyyn.
Maanantaina myös juhlistetaan nyt valmistuvia lähihoitajia, älyttömästi onnea kaikille heille munkin puolesta!

Näin joulukuun kunniaksi Hdolla on joka päivä ollut oma joulukalenteri häppeninki. Paljon kaiken näköistä on nähty, kuultu ja tehty, paljon ovat ihmiset hymyilleet, nauraneet ja oppineet uutta. Omasta mielestäni aivan mahtava idea, ja kuulemani mukaan ensi vuonna sama järjestetään uudestaan!

Mun nimi ehti jo käväistä erikoistumisalan opintoihin siirtyvien listalla, mutta yhtä äkkiä se sieltä lähti kuin menikin. Syksy lähti mun osalta hemmetin hyvin liikkeelle, mutta täällä loppu puolella alkoi se pieni horjahtelu suuntaan ja toiseen. Elämä heittelee ylös alas, motivaatiosta ei ole puutetta, mutta energia ja päättäväisyys tuntuivat loppuneen kesken. Mun ens kevät on suurimmalta osin vielä kysymysmerkkinä, mutta rästiin jäi puolikas työssäoppiminen sekä Mielenterveystyön kurssin tentti. Kaiken muun sain hoidettua alta pois.

Yritetään kikkailla mun opintoja jollain tasolla eteenpäin, repien kursseja vähän sieltä sun täältä, mutta muutenhan mulla on sitten keväällä kunnolla aikaa tehdä duunia ja kerätä rahaa (ja sitten tuhlata ne). Onpahan aikaa selvittää henk.koht. elämän sotkuja ja päästä eteenpäin.

(palkki ei toimi kaikilla selaimilla ja laitteilla)

Hyvää musiikkia ja hyvää fiilistä. Joulu on taas sitä samanaikaisesti niin stressavaa ja silti niin ihanaa aikaa. Voi keskittyä perheen kanssa oleskeluun, saa antaa eteenpäin hyvää ja saada samaa takaisin. Saa syödä itsensä palloksi ja sitten vyöryä ruokapöydästä kuusen juurelle hipelöimään kaikkia niitä lahjoja. Välillä tuntuu siltä, että vuodessa on ne muutamat päivät, jolloin ihmiset muistavat taas kunnolla kuinka paljon rakkaita ihmisiä ympärillään oikein onkaan. Ja joulu on yksi niistä.

Nyt vietän viimeisiä viikkojani landella, joten on pakko repiä kaikki ilo irti tästä hiljaisuudesta vielä kun voi. Yksi mun pitkäaikaisimmista ja ehdottomasti suurimmista haaveista vihdoin toteutuu helmikuun eka päivä, kun muutan omilleni Helsinkiin. Ehkä ainoa asia, jota täältä tulen ikävöimään, on se pimeys joka iltaisin valtaa ympäriltä kaiken tilan ja jonka vuoksi pilvettömältä taivaalta näkyy tähdet paremmin kuin missään muualla. Mutta muuten.. En oo pitkään aikaan ollut näin sekaisin innosta ja onnesta, kun saan alkaa pakkailemaan kamoja ja tuijottamaan kokonaan mun oman luukkuni pohjapiirrustusta miettiessä sisustusta. 

Hyvää joulua ja nauttikaa lomasta! Palailen tammikuussa :) 

Leikkipuiston elämää pintaraapaisuna

Tereve!

Lupasin tulla kertomaan mun työssäoppimisen jaksosta. No, nythän se on multa jo ohi. Viime perjantaina oli viimenen työpäivä, mutta arviointi keskustelu on sitten viikon päästä. Eli nyt taas palasin koulun penkille duunailemaan muita hommia.
Aika taas vaan hujahtanut silmissä.

Ite oon tykännyt tosi paljon siitä leikkipuistosta jonne pääsin, asiakkaista, työkavereista ja totta kai työstä itsestään. Siellä työskentely sujuu multa tosi luontevasti, sen verran kokemusta mulla on muksujen kanssa olemisesta. Oon kuitenki oppinu myös uskomattoman paljon uutta, mm. vanhempien kohtaamista, ohjaajan roolin hakua, miten eri virikkeitä vedetään ja oon myös saanu vinkkejä siitä miten joissakin tilanteessa voi toimia.

Jälleen kerran tiiviisti kerrottuna: Siellä leikkipuistossa jossa olin, on tosi laajasti kaikennäköstä toimintaa: monta leikkitoiminnan kerhoja alle kouluikäsille, muskaria, avointa toimintaa, piha-alueen toiminta, alakoululaisten iltapäiväkerho ja vauva/taapero aamuja. Itse olin pääsääntöisesti mukana yhdessä leikkitoiminnan kerhossa ja koululaisten iltapäiväkerhossa, mutta kaikkia muitakin talon toimintoja olen päässyt näkemään ja kokemaan.

(Kuva ei liity mun harjoittelupaikkaan)

Käytännössä mun duuni:

Leikkitoiminnan kerhossa olen kahtena päivänä viikossa. Siellä käy 2-4 vuotiaita lapsia leikkimässä, laulamassa, askartelemassa ja touhuumassa paljon muutakin. Opiskelijana tarkkailen lapsien tekemisiä, leikin ja touhuan heidän kanssaan, suunnittelen kerhojen sisältöä ja keskustelen vanhempien kanssa päivän kulusta ja muista ajankohtaisista asioista.
Ensin ulkoillaan pikkupihassa, sitten mennään sisälle ja lauleskelun kautta syömään. Ennen kuin vanhemmat tulevat hakemaan omansa, lapsilla on vapaata aikaa leikkiä ja purkaa energiaan kerhotiloissa. Välillä sitten askarrellaan leikin lomassa.

Koululaisten iltapäiväkerhossa olen mukana joka päivä. Jokaisella päivällä on oma teemansa (peli-, askartelu-, puuha-, leffa- ja ulkoilupäivä) ja totta kai niiden mukaan suunnilleen mennään. Vietän aikaa heidän kanssaan, autan läksyissä ja autan ratkomaan arjen pieniä ongelmia. Olen heidän arkipäiväisessä elämässään mukana yhtenä aikuisena, joka on juuri sillä hetkellä nimenomaan heitä varten.
Koululaisten kanssa ollaan alkuun sisällä keksimässä milloin mitäkin touhuttavaa ja lopussa mennään leikkipuiston isolle puistoalueelle ulkoilemaan.

Jokainen päivä on erilainen, joka päivä tapahtuu jotain josta opin lisää. Työllä itsellään on enemmän merkitystä kuin ennen leikkipuistoon menoa osasin aavistaakaan. Vaikka työntekijät eivät ole täydessä hoitovastuussa, meidän käsissämme on pieni osa siitä miltä tulevaisuutemme näyttää.

Tässä postauksessa (klik!) kerroin vajaa pari vuotta sitten siitä, millaista duunia oli päiväkodissa työssäoppimassa. Siihen verrattuna leikkipuistossa työskentely on monipuolisempaa ja hieman vapaamuotoisempaa. Ite henk koht tykkäsin enemmän tästä leikkipuistossa olemisesta. Nimenomaan monipuolisuudellaan ja joustavuudellaan se sopi mulle paremmin.

Nyt mulla on enää edessä kaksi kurssia, kaksi tenttiä ja yksi työssäoppiminen! Ens viikolla alkaakin Mielenterveystyön kurssi, johon mut liitettiin mukaan. Tää on nyt sit tätä aikaa, ku pitää vaan saada ittestään niskasta kiinni, naama kirjaan ja pänttäämään.

Tänään aamulla sitten kävinki vetämässä ekan videopajan, joita nyt vedän jokaiselle ykkösluokan ryhmälle. Meni ihan kivasti, videoita sai kaikki kasaan ja perusidea saatiin hoidettua. Olis voinu mennä paremminkin, mutta nyt taas jätän itseni piinaamisen tähän paikkaan ja ajattelen asiaa sitä kautta, mitä voin tehdä toisin ennen seuraavaa pajan vetämistä.

Palaillaan taas!

Elvyttäminen

Ja tällä sekunnilla joka hemmetin ikinen joka ei osaa jo valmiiksi elvytystä klikkaa tosta linkistä ja opettelee: Ensiapuopas: elvytys

"No mut en usko et mun kohalle sattuu mitään sellasta"

Enpä uskonu minäkää. Mut sillä hetkellä ku tajuu et naaman edessä on oikea ihminen, eikä mikään Kaarle Kalle Pirkko nukke, jonka elämä on sun käsissäs, pitäs tietää mitä tekee. Voin vaan kiittää niistä mun aikoja sit tehdyistä valinnoista, joiden kautta oon päässy opettelemaan elvyttämistä.

Ei siitä oo ees kauaa ku kaverin kanssa mietittiin, et "tavallaan ois siistii päästä sellaseen tilanteeseen, et sais tietää miten ite oikeesti käyttäytyis ja handlaisko hommaa ollenkaa tosi paikan tullessa". Ei kuitenkaan ollu niin hauskaa lähettää samaiselle henkilölle viestiä, et nytpä tiedän pystyväni.

Tiedän et mun pitäis olla ylpeä, mutten just nyt pysty muuhun ku kyselemään iteltäni et mitä jos tätä, mitä jos tota ja mitä jos sitä. Kai siihenki menee jonku aikaa.

Tarina ei kerro kaikkea

Terve taas!

En ihan tänne asti saanut kaveria, mutta bongasin hdon omilta sivuilta tällaisen:
Samin opiskelijablogi! (<- klikkaa)
Käykää tsekkaamassa, sieltä tulee kanssa infoa ja kerrontaa Hdosta ja yleensäkin lähihoitajaksi opiskelusta.

Viimeistään iteki tässä vaiheessa tajuan kunnolla miten samanlaista mutta silti aivan erilaista yo-pohjaisella on opiskella mun opintoihin verrattuna.

Ku ite luin tota Samin blogia, niin sain pienen inspiksen kertoo vähän meistä, jotka täällä Hdolla nyt opiskellaan lähihoitajiksi!

Yks fakta on selkeä: lähes kaikilla, jotka on tullu opiskelemaan lähihoitajaksi, on joku tarina siitä miksi. Kaikilla on joku syy hakeutua tälle alalle, kaikilla on jotain joka on työntäny niitä eteenpäin tänne saakka.

Koulun käytävillä juoksentelee todellakin kirjavaa porukkaa, ääripäästä toiseen ääripäähän. Itse tänne hakiessani luulin kaikkien olevan sellaisia todella siististi pukeutuvia aikuisia, joilla ei olisi omia mielipiteitä tai taipumusta omaan tahtoon. En ole koskaan ollut niin väärässä kuin silloin.
Mitä paremmin oon ihmisiin tutustunut, sitä enemmän mäki tajuan oikeasti kuinka monella on pinnan alla paljon sanoja joita ei sanota ääneen, paljon ymmärrystä jota ei helpolla myönnetä. Ei nyt tietenkään jokaisella ole jotain "diippiä shittiä" takanaan jaettavana, eikä tarviikaan. Yllätyin vaan ite siitä miten monella sellainen on.

Ite hakeuduin tänne nimenomaan "diipin shitin" johdattelemana. Menneisyydessä ja tänäkin päivänä oon nähny niin paljon asioita joita ei pitäisi tapahtua, et haluan ite pystyä tulevaisuudessa vaikuttamaan ja kääntämään ne vääryydet vahvuuksiksi. Tai vähintäänkin olla tukena sille joka joutuu näkemään sellaista. Haluan saavuttaa näillä kätösillä, näillä ajatuksilla ja tällä äänellä jotain joka merkitsee.

Ja nyt kun päästiin puheeksi merkitsevästä työstä: Amigo.
"Amigo" -postaukseni kahden vuoden takaa
Tästä Amigon esittelysivuille

Kohta on kaksi vuotta vierähtänyt siitä, että ite alotin oman mentorini kanssa tapaamiset. Ja nyt kun tossa tiistaina järjestettiin meijän päätöstapaaminen, oli mulla suu lonksahtaa lattiaan ku tajusin et oikeesti on menny se kaks vuotta.

Mitä mä oon saanu? Aivan sikana kaikkea. Tukea, apua, aikuisen ihmisen josta ottaa mallia tulevaisuuteen. Oon saanu kysyttyä isojakin kysymyksiä ääneen ja mikä parasta, oon löytäny niihin vastauksia. 
Ne jotka mut tuntee voi kertoa siitä miten sähläri ja impulsiivinen mä oonkaan. Se ei ihan aina oo niin hyväks kun sattuu kävelemään näitä teitä näissä saappaissa. Mun mentorista sain tyypin joka ei tuominnu mua vaan autto pääsemään läpi monesta paskasta ja näkemään asioita valosammin.

Nykyään hommaan pääsee myös ongelmitta mukaan +16 vuotiaat. Pari vuotta sitten mä olin ainut "junnu" mutta nyt meitä alaikäisiä on kuulemani mukana oikea rysä.

Amigon nuoret ei oo = syrjäytyneitä, yksinäisiä, mielenvikasia. Ei todellakaan. Me ollaan nuoria jotka tarvitaan aikuista tönimään oikeisiin suuntiin, aikuista kuuntelemaan ja oppimaan elämästä meidän rinnallemme.
Eikä siinä oo mitään hävettävää - mä ainakin oon ylpee Amigolainen (ja tulevaisuudessa ylpee ex Amigolainen).

Meiltä kahdelta tosiaan on Amigoilut pian ohitse, mut sovittiin jo et nähään edelleen tulevaisuudessa. Ja kuulemma niin moni muukin on sopinut.

-
Ja vielä lyhyt briiffaus mun opintojen etenemisestä:
Työssäoppimisen jaksolla oon nyt, tänään oli kolmas päivä. Voin kertoo seuraavassa postauksessa siitä paljon tarkemmin, mut tosiaan tosi hyvin menee siellä! Itsevarmin fiiliksin mennään.
Tentit tekemäti, mutta nyt on varmistettu että pääsen tämän syksyn aikana myös kuntoutuksen top-jaksolle. Eli kirja naamaan ja tammikuussa pääsen jatkamaan opintojani!

Iloa syksyyn! :)

Tehtävien ei tarvii olla tylsiä

Morjenstaa

Joskus puoltoista vuotta sitten, kun kirjoittelin ensimmäistä postaustani, lupailin heittää tänne jotain konkreettisia vinkkejä koulunkäyntiin. Eipä niitä ole kauheasti näkynyt.. :)
Joten tässäpä yksi!

Tehtävien tekeminen ei oo välttämättä tylsää ja pakonomaista

Tehtäviä tulee joka kurssilta miljoona niskaan, koko ajan vaan lisää ja toinen toistaan haastavampia. Joskus naaman eteen lykätään joku jäätävän paksu nippu, toisinaan taas tehtävänanto on kirjottaa romaani jostain uskomattoman tylsästä aiheesta. Tai sitten tulee jättimäinen ryhmätyö joka tarkoittaa väsyttävän pitkää PowerPoint esitystä (joista kuitenkin puolet on suoraan kopioitu jostain).

Useimmiten tehtävät tulee tehdä kirjallisen työn malliasettelu pohjaan (jonka löytämisestä ohjeet alempana), mutta ei aina. Kun opettajalta saa pikkasenkin vapautta tehtävän toteuttamiseen, kannattaa käyttää se hyödyksi. Joo, siitä saattaa koitua pikkasen enemmän vaivaa, mutta välillä tehtävän tekemistä helpottaa huomattavasti se, ettei avaakaan sitä wordia vaan päättää keksiä jotain erilaista.
En tiedä muista, mutta ainakin ite panostan suuremmalla innolla sellaiseen tehtävään, joka ei vaadi montaa tuntia pelkästään koneella istumista.
Ja vink vink, omilla ideoillaan saa myös helpommin parempia numeroita!

Tän kahden vuoden aikana Hdolla oon tehny neljä videota, pari julistetta, kaksi leikekirjaa, yhden blogi tyyppisen vihkon, tarinan ja pari piirrosta. Rajana on ainoastaan mielikuvitus.

Ja ihan kantapaan kautta oppineena annan pikku vinkin: jääkää isommalla tai pienemmällä kaveriporukalla koulun jälkeen tekemään päivän aikana saatuja tehtäviä. Tehkää ne yhessä jottei tarvii yksinään turhautua ja ponnistella kun ei ymmärrä. Kirjasto ja kahvilan takana piilossa sijaitseva itsenäisen opiskelun tila on auki vielä pitkään koulun ovien suljettua.
Mitä myöhemmälle ne jättää, sitä vaikeempia niistä tulee tehdä.





Pakko tunnustaa, ettei mulla ole hajuakaan miltä muitten moodle (hdo.mcampus.fi) näyttää tänä päivänä, mutta mulla se on aina näyttäny tolta (kuva alempana).
Eli etusivulta kun menee oman luokan ryhmään, sieltä "Tärkeitä ohjeita ja yhteistietoja" linkin takaa löytyy Kirjallisen työn malliasettelu. 
Sen löytäminen ja käyttö tullaan tod.näk. opettamaan sitten ensimmäisillä ATK-tunneilla, mutta te jotka tänne blogiin eksytte ennen niitä tunteja niin olettepahan asteen tietäväisempiä kuin toiset.

klikkaamalla isommaksi

Ja ihan vikana vielä:

Mysteeri tehtävä on hoidettu alta pois, uusintatenttiin ilmottauduttu (seuraava on 25.8.) ja työssäoppimaan lähen syyskuun alussa! FyKe 2 kurssi joutui nyt väistymään sen työssäoppimisen alta, mutta enköhän ehdi myöhemminkin sen hoitaa. :)
Ja jottei mulle vaan tulisi hetkeksikään tylsää tän syksyn aikana niin nappasin itelleni pari itsenäisesti suoritettavaa kurssia lisää. 
Mutta kaikki hommat hallussa ja hyvällä mallilla vielä tällä hetkellä.

Myöhempään taas

- Stella

Tsemppiä syksyyn

Ohoi!

Kesän aikana työelämässä tuli väkisinkin opeteltua se, miten pakottaa itsensä ylös sängystä aivan liian aikaisin. Maanantaina aamulla, kun herätyskelloni aloitti elämöimisen varttia vaille kuusi, oli kuitenkin vaikea uskoa heränneensä mennäkseen kouluun. 

Nyt on hauska seurata käytävällä eksyksissä olevien uusien ykkösten harhailua ja hämmästelyä.

Kavereiden näkeminen pitkän kesän jälkeen oli kyllä parasta kaikesta.

Opomme jäi puoleksi vuoodeksi opintovapaalle, joten kävin tapaamassa uutta opoamme keskustellakseni tämän syksyn sisällöstä minun kohdallani. Olen tosiaan Z-luokkalainen, eli en päässyt jatkamaan erikoistumisopintoihin rästieni takia. Aion suorittaa kaiken alta pois nyt syksyn aikana, jotta pääsen alottamaan tammikuussa taas kunnon opiskelut. En aio jummata paikoillani enää hetkeäkään.

Mulla on kesken viisi kurssia ja kaksi työssäoppimista:

Kasvun jakson työssäoppiminen eli viiden viikon työssäharjottelu päiväkodissa. Viime vuonna se meni perselleen monista syistä, mutta suurimmat syyt kaikista oli mun väärä asenne ja motivaation puuttuminen. Ne kaks asiaa ei oo hyviä yhdessä.

Kuntoutuksen jakson työssäoppiminen, jota en varsinaisesti pilannut, skippasin sen koska en uskonut sinä aikana kykeneväni suorittamaan sitä. 

Ammattietiikka, lainsäädäntö ja palvelujärjestelmät kurssi roikkuu ihan vaan tentistä, siihen vaan valmistaudun kunnolla ja ilmottaudun seuraavaan uusintatenttiin.

Hyvään arkeen ohjaaminen, tän kurssin keskeneräisyys on mun kohdalta tosi fail. Tein aikoinaan videoraportin viriketoimintatuokiosta, jonka kävin vetämässä vanhuksille, mutten ole kehdannut lähettää sitä eteenpäin itse opettajalle. Eli joko nielen ylpeyteni ja lähetän sen, tai sitten väsään aivan hemmetin nopeasti uuden. 

Päihdetyön kurssi on kanssa vaan tenttiä vailla.

Mielenterveystyön kurssilla sama juttu. Tosin suunnittelin käyväni sen kurssin kokonaan uudestaan jonkun toisen ryhmän kanssa.

Fysiikka ja kemia 2, sama juttu kuin Mielenterveystyön kurssilla: tentistä kiinni, mutta haluan käydä kurssin uusiksi. 

Neljä tenttiä, yhden tehtävän mysteeri ja kaksi toppista. Ei paha, kyllä mä saan ne tehtyä. Suurin osa on mulla jo hallinnassa, FyKe 2 kurssi alkaa syyskuussa ja muiden opettajien kanssa olen jo keskustellut / keskustelen vielä. Ja nyt on vasta kolme päivää mennyt.

Maanantaina melkeinpä kaikki opettajat joihin vaan törmäsin, sanoivat juurikin nuo otsikon sanat: "Tsemppiä syksyyn" ja tällä kertaa otin ne tosissani vastaan.

Meitsi ja siskoni Rei

Kesän aikana Hdo on itsessään kokenut tosi paljon muutoksia! 

Aula on täysin uudistunut, 4.kerroksen postilaatikot ovat muuttaneet vanhalle puolelle (5 rappuun) kolmanteen kerrokseen, vanhasta akvaariosta kiertää uusi nimi Funtsi 6 ja ohimennen kuulin nykyisestä funtsista muuttuvan joskus (en tiedä milloin enkä ole varma) jonkinlainen oleskelutila. Kuraattorimme muuttaa Apteekkirakennukseen ja hissillä on ravannut ees taas porukkaa ties millaisten kasvien, pöytien ja peilien kanssa. Ja aivan, rappukäytävässäkin on parhaillaan remppa meneillään. 

Eli uudet ykkösluokkalaisemme kohtaavat Helsingin Diakoniaopiston täysin erillaisena kuin mitä sen itse kohtasin pari vuotta sitten. En yleisesti ottaen vastusta muutosta, mutta en voi valehtelematta väittää etteikö vähän olisi kirpaissut kun kuulin näistä asioista. 

Etenkin mietityttää se kuinka epäkäytännöllisiä jotkut muutokset ovat omasta mielestäni. Ennen "kaikki mitä saattoi tarvita" löytyi 4.kerroksesta kaikki samalta käytävältä. 

Toisaalta nyt kun kaikki on levitetty pitkin poikin koulua niin porukka joutuu harrastamaan enemmän liikuntaa. Suunniteltua liikunnan tehostamista? En tiedä, mutta enköhän joskus totu itsekin muutoksiin.

Hyvää syksyn alkua!

- Stella

Yhdeksän päivää

Tereve!

Vielä tässä on kesälomaa yhdeksän päivää jäljellä, osittain uskomattoman hitaasti ja osittain uskomattoman nopeasti mennyt tämäkin loma. Varsinkin kun kunnolla lomailla ehdin sen pari viikkoa. Töitä on riittäny, alkukesästä olin ohjaajana lastenleireillä ja nyt oon ollu vanhainkodissa hoitajana, oikeastaan huomenna on vika vuoroni siellä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti jatkaa vielä ens viikko siellä, mutta elämässä sattuu ja tapahtuu joten henkilökohtaisten syiden takia joudun lähtemään kotiin maanantaina. (Tosiaan, nyt kun Pirkanmaalla ollaan!)

Nytkin kirjoittelen täällä väsyneenä ja nälkäisenä iltavuoron jälkeen. Tää postaus kasaan, ruokaa naamaan ja nukkumaan, huomenna taas aamuvuoro. Jesh.

Kun koulunpenkillä on teorioita opetettu, niitä asioita ajattelee (ainakin meitsille käy näin) kauheen monimutkaisesti eikä kaikkea tajuu kunnolla. Ne voi oppia muistamaan ulkoa, mutta sitten ku menee kentälle niin, ettei ole "ylimääräisenä" vaan todellakin yksi hoitajista, kaikki käy järkeen ja monimutkaisesta tuleekin hemmetin yksinkertaista.
Hoidon jakson työssäoppimisella ajattelin, että tää vanhustyö on ihan jees "mutta mulle riitti se viis viikkoa". Nyt kun on päässyt tekemään töitä ihan kunnolla, joutunut tekemään omia ratkaisuja omalla vastuullaan ja jopa hieman opettamaan jotakuta toista perusasioissa, tää työ tuntuu niin paljon kivemmalta. Ehkäpä koin valaistuksen! Oppinu uutta ainaki oon enemmän kuin työssäoppimisessa ja koulun penkillä yhteensä.
Mutta sen sanon, ettei tästäkään duunista selviäis hengissä ilman huumoria.

Nää +32 helteet on alkanu koitua kuolemaks, eikä fiilistä paranna se "Nyt ne todelliset helteet vasta alkavatkin!" uutinen. Ei oo totta.

Vähän päälle viikon päästä kun koulut alkaa niin jatkan tarinointia, tänä syksynä tulee tekstiä "Elämää Z-luokkalaisena". En voi uskoa, että mun kolmas vuosi tässä koulussa alkaa. Kaks vuotta on menny niin nopeesti.

Onnea teikäläisille helteisiin ja tavataan taas! :)
-Stella

Hus hus lomalle

Lupasin tulla kirjoittelemaan vielä ennen koulujen päättymistä, ja mullahan se virallisesti ja täysin päättyi vasta tänään. Jep. Aivan. Oma moka kun jätin velvollisuudet taakseni, vaikka tiesin että löydän ne vielä edestäni ennemmin tai myöhemmin.

Oli tosi outoa olla tänään koululla kahdeksalta aamulla. Kaikki valot eivät olleet päällä, jolloin hämärä korosti käytävien tyhjyyttä. Välillä on tullut istuttua Funtsissa liiankin kauan, joten itsessään tyhjät käytävät eivät olleet minulle uusi näky, mutta se autio fiilis oli hämmentävä. Lahnailin hitaasti eteenpäin ja kattelin ympärilleni. Tahtomattakin kasa urpoja muistoja pisti mut hymyilemään.

Hain tosiaan niihin kahteen kouluun. En päässy siihen kouluun, johon enemmän halusin, ja toiseen varasijalle joten päätin vaan nostaa kädet pystyyn, niellä sen pettymyksen ja kokeilla myöhemmin uudestaan.

Se taas tarkoittaa sitä, ette tekään ette pääse musta eroon ihan vielä. Puhumattakaan meijän koulun oppilaista ja opettajista, jotka joutuu jopa näkemään mua. Daamn.

Totta puhuen, en keksi mitään fiksua kirjotettavaa, mutta tulin vaan koska lupasin. Jos luet tätä ja on kesä- tai heinäkuu niin hus hus lomalle jo. Mäki meen, jos ei lasketa satunnaista työn tekoa.

Hyvää kesää ja sitä rataa, nauttikaa!

- Stella

PÄIVITYS 17.6.

Mun on pakko tulla vielä jakamaan tännekin tämä hämmentävä uutinen.
En ilmeisesti tänne kertonutkaan, kuinka mokasin yhteishakua tehdessä. Mun piti hakea myös Stadin ammattiopiston media-alan linjalle, mutta siinä kävi jotain tosi mielenkiintoista ja yhtäkkiä olinkin lähettänyt hakemuksen Stadin ammattiopiston autoalalle. Autoalalle. Minä.

En edes muistanut koko mokaa enää ollenkaan, kunnes tänään mulle tuli kirje kotiin:
"Autoalan perustutkinto, johon olet tullut valituksi, sisältävät kuusi...."

Eli pääsinhän mä jonnekin sisälle! :D Uskomatonta.

Joo nyt hyviä kesänviettoja sinne kaikille.

Kesäloma lähestyy!

Terveppas!

Vikat pari viikkoa ennen lomaa, nää on aina ne rankimmat ja samalla parhaimmat. Mäki oon taas saanut sen verran tekemistä joka suunnasta, etten ole tänne ehtinyt tulla kirjoittelemaan ennen tätä hetkeä.

Valinnaisten työssäoppiminen alkoi jo pari viikkoa sitten. Lapsi- ja perhetyön työssäoppiminen on nyt sitä, että mentiin kaikki niihin monikkoperheisiin auttamaan arjessa. Perheeseen, jossa itse nyt olen, kuuluu vanhempien lisäksi yksi 7-vuotias ja 6kk ikäiset kaksoset. Käytännössä olen siis päässyt syöttämään, vaippoja ja vaatteita vaihtamaan, nukuttamaan, työntelemään vaunuja, hakemaan eskarista esikoista ja leikkimään hänen kanssaan. Lastenhoidon lisäksi olen siivonnut, käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa ja auttanut heidän tämän hetkiseen arkeen kuuluvissa askareissa, mm. tavaroiden pakkaamista ja sisustamista.

Sanoisin olevani tosi onnekas, kun pääsin tuohon perheeseen. Olen tykännyt tosi paljon siellä olemisesta ja todellakin olet päässyt tekemään jotain. Jotkut vanhemmat eivät pakolla uskallakaan antaa omaa pikkuistaan vieraan opiskelijan hoivaan, mutta tämän perheen äiti antoi minulle heti ensimmäisinä minuutteina mahdollisuuden voittaa luottamus. Ja sen myös sain.

Kesä on tosiaan tullut luoksemme, pirusti aurinkoa ja yritystä ruskettua. Mullakin on selkeesti kesäfiilikset ollu jo pidempään, koska yleensä just näinä aikoina saan loman odottelusta ja lämmöstä kauhean energiapiikin. Mun kohalla se meinaa riehumista, sähläämistä ja monien monien monien kolhujen saamista. Koettu jo miljoonat naarmut, yhteensä 63 mustelmaa, nilkka nyrjähtänyt kahdesti, kolmen lihaksen repeäminen, koko selän kramppaus ja aivotärähdys. Eikä loma ole edes alkanut vielä. 


Tänään koulussa oli sellainen opettjat vs. oppilaat jalkapallomatsi. Vietiin kunnolla voitto, 12-2 pisteisiin päätty peli. Kaikilla oli kuitenkin hauskaa (eikös se ole tärkeintä?), tällästä pitäis todellakin järjestää useammin.
Kuvia tai muuta löytynee varmaan joku päivä toisesta Hdon blogista: http://olohuonehdo.blogspot.fi
En tiedä varmasti, mutta voi olla että sinne pöllähtää joskus sellaisia. :) Mulla ei ainakaan harmikyllä niitä ole.

Meikäpoikasella taas elämässä edessä valintoja, niin sellasia henkilökohtasia kuin sitten tulevaisuuteen liittyviä. Just venailen, että millonkas niistä kahdesta koulusta kuuluu jotain, kun tosiaan hain silloin yhteishaussa poijjes ja samaan syssyyn voi olla, että asun ens syksynä sitten omillani. Wooooou. Minä. Omillani. Siit ei seuraa mitään hyvää.

Hyvää kesää sinne teille muillekin, tuun ennen koulujen päättymistä rustaamaan ainakin yhden postauksen! Eli palaillaan :)

- Stella

Haaveita taistelijoille

Morjensta!

On se muute hienoa ku heittelen tänne jatkuvasti kaikkien nähtäville millon mitäki tietoa ja saan pian postauksen julkaisemisen jälkeen kuulla olleeni väärässä. Ehkä mä tästä lähin pistän jokasen faktaa tai "faktaa" sisältävän lauseen perään, että HUOM älä luota tähän, ignooraa koko lause ja jatka eteenpäin. Jos sillain voisin säästyä pään hakkaamiselta seinään. :D


Nojoo, ei mulla tällä kertaa mitään järin tärkeää asiaa ole. Tosin onko mulla ikinä?
Kunhan taas puran tylsyyttä ja ajatuksiani tänne.
Tän koulun blogin lisäksi oon pitäny mun ihan omaa blogia pystyssä vuodesta 2010, vaikkakin kolmessa eri osotteessa. Anyway, tässäpä eilen illalla lueskelin niitä vanhoja tekstejä ja kattelin kuvia läpi ja sen nostalgia-tuokion inspiroimana eksyin jälleen kerran bucketlist.com sivustolle.

Tyhmä kun olen, en osaa säästää "vanhoja helmiä" niin sanotusti, mutta kun menin kirjautumaan sisälle, suureksi yllätykseksi löysin oman bucketlistini vuoden 2011 tammikuulta. Yhteensä tavotteita oli vajaat 80 ja nyt kun tsekkailin niitä läpi, sain merkattua kahdeksan asiaa tehdyksi. Sen lisäksi poistin listalta parisenkymmentä ihan vain muuttuneen ajatusmaailman takia.

Kahdeksan haavetta olen toteuttanut kolmessa vuodessa ja mikäli mun suunnitelmat pari vuotta eteenpäin tästä hetkestä onnistuu, pääsen 2016 tammikuussa merkkaamaan viisi muuta haavetta tehdyksi. 
Yleensä sitä puhutaan aina vain unelmista ja "Mitä haluat tehdä kun kasvat isoksi?". Sanotaan, että unelmiaan pitää seurata ja että niiden ajatteleminen pistää meidät tekemään asioita joita olemme aina halunneet tehdä. Toisaalta taas kuulee unelmien kuuluvan snobeille.
 Itelläni kuitenki tulee sanasta "unelma" aina sellanen fiilis, että unelmat on jotain jota ei oikeesti koskaan saavuta. Ne on asioita joista nautitaan unissa ja ajatuksissa, mutta samalla ne on asioita jotka murskaantuvat ajan saatossa. Esimerkkinä meikäpoika unelmoi ala-asteella ammattinyrkkeilijän tittelistä, yläasteella unelmoin olevani jossain kuuluisassa bändissä kitaristina, enkä edes paljasta mistä unelmoin nyt.

Nyt salee ajattelet jotain "kaikki on mahdollista!" tyyppistä, ja joo, en kiellä sitä. Musta voi edelleen tulla ammattinyrkkeilijä tai uuden The Beatlesin kitaristi, mutta mikä on todennäköisyys? Varsinkaan kun teen töitä näiden unelmien eteen niinkin paljon, että olen ostanut lapsille tarkoitetun nyrkkeilysäkin joka lojuu tälläkin hetkellä sänkyni alla pölyyntymässä ja että yleensä kun olen kotona yksin, niin nappaan isän kitaran seinältä ja menen huoneeni pimeimpään nurkkaan rämpyttelemään hiljaa.

Alan kuulostamaan juurikin sellaiselta ihmiseltä, joka seisoo "unelmat on snobeille"-lausahduksen takana ylpeänä, mutta en suinkaan ole. Unelmat on meijän jokaisen avain päästä pois harmaasta arjesta ja antaa hymyn nousta kasvoillemme kun ajattelemme itseämme tekemässä jotain / olemassa jossain mitä / missä eniten koko maailmasta haluaa.
Tykkään vaan enemmän käyttää unelmaa lievempää ilmaisua, haavetta.

Ja juuri sellaisia asioita ihmisten bucketlistit on täynnä. Haaveita. Mä en edes tajunnu saavuttaneeni näinkään paljoa, ennen kuin pääsin tökkimään "Done" nappulaa yhä vaan uudestaan ja uudestaan. Vasta silloin tajusin, että kolme vuotta sitten mä haaveilin just tästä hetkestä, jossa mä nyt elän. Mä oikeesti haaveilin tästä hetkestä. Heti ku mä tajusin sen, arvostus mun omaa "tylsää arkeani" kohtaan nous mun silmissä aivan jäätävää vauhtia. Mä muistin taas kuinka monia oikeita, sanoinkuvaamattoman onnistuneita valintoja olinkaan tehnyt elämäni varrella.

- Stella

Kolmatta viikkoa itsenäisenä

Täydellinen hiljaisuus. Tuulikaan ei saanut puita ulvomaan tai heinikkoa huojumaan, eikä yksikään lintu päästänyt ainuttakaan vihellystä. Autotie tuonnempana huokui tyhjyydestä. Ainoa asia, joka todisti etten seissyt keskellä valokuvaa, oli hitaasti ylitseni lipuvat pilvet.


Terve!
Vaikka olen viimeiset kolme viikkoa ollut koululla ilman sen suurempaa lukujärjestystä määräämässä tulemista ja menemistä (ja silti käynyt päivittäin koululla), en ole saanut paljoakaan aikaiseksi. Fysiikka ja kemia 1 tentin sain kyllä suoritettua ekalla viikolla, mutta sen jälkeen olen käyttänyt aikani kaikilla muilla tavoin kuin hyödyllisesti. Enkä ole eksynyt tännekään kirjoittamaan postausta ennen tätä hetkeä.

Jos tällä panostuksella ei tule
 kiitettävää niin ei tuu millää!
Maskeeraus 5/5

Tänään kyllä kävin aamulla vetämässä viriketoimintatuokion eräässä vanhainkodissa, mutta sekään ei mennyt aivan suunnitelmieni mukaisesti. Nyt sitten väkerrän videoraporttia siitä tuokiosta opettajalleni; olen niin kauan kironnut, etten millään kurssilla ole päässyt tekemään mitään esseetä suurempaa tehtävää pitkääääään aikaan, joten nyt kun opettaja itse ehdotti videon tekemistä niin hemmetti mähän sen teen! :)

Lainasin tosiaan koululta mölkkypelin sitä toimintatuokiota varten, mutta eipä ne asukkaat siitä pelistä kiinnostunut. Mutta ei se menoa haitannut, mentiin sitten istumaan ja juttelemaan läheisen puiston penkeille ja kyllä sekin oli kivaa! Turhaan vaan kanniskelin niitä pölkkyjä mukana.

FyKe 2, jota oon nyt työstäny parhaani mukaan, menee ihan yli hilseen. En tajua mistään mitään ja mielessäni juolahti jo se vaihtoehto, että kävisin kurssin vain suosiolla uudestaan. Enpä ole koskaan oppinut itsenäisen opiskelun taitoa, ainakaan tämän tyyppisissä asioissa jotka pitää vaan päntätä päähän, ilman minkäänlaisen soveltamisen mahdollisuutta.

Ens viikko on vika viikko mun funtsihengaamista! Sit jatkuu taas ns. "oikea koulu" ja meijän luokalla jatkuu pitkät valinnaiset. Eli mun kohdalla vastaan tule perhetyön valinnaisen työssäoppiminen. Se on ymmärrykseni mukaan sellainen iisimpi, ollaan tiistai keskiviikko torstai aina siellä to-paikassa ja maanantait ja perjantait koululla.
Oon aika pahasti vaiheilla siitä, et lähenkö monikkoperheeseen vai tekemään projektityötä, meille kun annetaan vapaus valita niiden kahden väliltä (JOS olen ymmärtänyt oikein). Toisaalta monikkoperheeseen meneminen vois olla mulle sopivampaa, mutta jotenkin ajatus siitä, että menisin jonkun toisen kotiin hoitamaan hänen lapsiaan tuntuu oudolta. On siitä kuitenkin moni muukin selvinnyt hengissä, joten miksen mäkin?

Muuten mulle kuulukin ihan hyvää. Oon löytäny taas valokuvaamisen ja piirtämisen maailman ja tuntuu upeelta saada jotain oikeesti aikasiks. En tiiä johtuuko se tästä keväästä vai mistä, kun vaikka muuten tuolla koulun ulkopuolisessa elämässä olisi paljon raastavaa ajateltavaa, en ole antanut niiden estää itteeni hymyilemästä ja nauttimasta jokaisista suuremmista ja pienemmistäkin ilosta.

Jatkoihin taas ja nauttikaa lämmöstä!
-Stella

Häslinkiä ja muutosten tuulta

Moroo!

Shortsikausi alko mulla eilen! Alunperin oli kyse ihan vedonlyönnistä, mutta loppujen lopuksi olin tosi onnellinen siitä vedosta. Tosin toi tuuli on raivostuttava, muutenhan tonne ulos jo pakahtuu.

Nyt ollaan päästy siihen pisteeseen, ettei mulla ole enää ainuttakaan yksilötehtävää rästissä! Pari tenttiä ja ryhmätehtävää kyllä, mutta ei yhden yhtäkään yksilötehtävää. Ihan mahtava fiilis. Kannatti jäädä monena iltapäivänä hakkaamaan funtsin koneiden näppäimistöä kaikella hellyydellä ja luovuudella. Jälleen kerran pääsin kiittämään itseäni prosessikirjoittamisesta, niin aniharvoin yhdellä istumisella saa kasaan kunnollista tekstiä.

Tiistaina koulun auditorion otti haltuunsa opiston oppilaiden oma bändi ja SuperFreeks (kuvassa)! Kävin pitämässä suuret kaksi spiikkiä, mutta muuten sain muiden mukana nauttia todella lahjakkaiden ihmisten omistakin tuotoksista hyvässä seurassa.

Ens viikolla saa tämä jakso loppunsa ja porukkaa lähtee kuntoutuksen työssäoppimiselle! Itse jään koululle todennäköisesti pänttäämään tentteihin. Elokuvan kieli -valinnaisen tunneille en ole kylläkään ehtinyt vielä kertaakaan mukaan, mutta muuten kaikki kurssit ovat oman näkemykseni pohjalta hyvällä mallilla ja menee hyväksytyiksi.

Perhetyön haasteet ja menetelmät -kurssi on vasta aika aluillaan, vain pari tuntia takana kun alkuun oli häslinkiä opettajan kanssa ja saimme etätehtäviä. Siellä käydäänki läpi päihde- ja väkivaltaperheiden näkökulmasta katsottuna arkielämän haasteita ja niistä selviytymistä, ja mikä tärkeintä, sitä mitä me voidaan lähihoitajina tehdä.

Muuten oon tällä jaksolla oppinu ihan kiitettävästi uusia asioita. 

Mielenterveys kurssista en sano sanaakaan, Ville toi kaikki munki ajatukset hyvin esille postauksissaan. Toisaalta ollaan käyty läpi paljon mulle jo ennenstään tuttua kauraa, jonka takia petyinki siihen miten nopeasti kaikki vaan plärätään. Ei päästä yhtään pintaa syvemmälle, maikka lukee läpi tekemänsä diat ja välillä kertoo omien kokemuksiensa kautta lyhyitä tarinoita. Olin ihan valmiina oppimaan ison kasan uusia asioita, mutta mun tiedot on ainaki tähän asti yltäny pidemmälle kuin tunneilla käydyt asiat. Ja joo, "en sano sanaakaan". No en yhtään tämän enempää.

Päihdetyön kurssilla ollaan tutkittu erilaisia taulukkoja suomalaisten päihteidenkäytöstä. Oikeestaan nää kaikki nyt mainitsemaani kurssia menee loppujen lopuks tosi rinnakkain keskenään. Päihdetyön tunneilla ollaan puhuttu kans päihdeongelmaisista perheistä ja mielenterveysongelmista. Jokainen tunti vaan tukee toinen toistaan ja kertoo enemmän jostain tietystä osa-alueesta. Ja lopulta perhetyön kurssi tuo kaikki nää yhteen ja vetäsee opiskelijoitten naamat vakaviks ku ruvetaan käsittelee ihan rankkojakin asioita. Viimestään näillä tunneilla naiivin optimistinenkin ihminen tajuaa, että tästä on leikki kaukana.

Yhteishaku päättyi tänään. Puhuin tuolla aiemmin, että tämä on juuri tätä aikaa vuodesta kun lähden pohtimaan opiskelujani. Viime viikolla olin jo aika varma, että nyt tällä kertaa voisin ihan aikuisten oikeesti hakeakin jonnekin vain silkan ajattelun sijaan. Tosin viime viikolla myös peruin sen ajatuksen kun moni muukin asia koulussa ja koulun ulkopuolella alkoi stressaamaan sen verta.

Viime tiistaina kuitenkin juttelin Hdon opiskeluvalmentajan kanssa mun motivaatiosta, tulevaisuuden näkymistä ja ylipäätään koulunkäynnistä. Kerroin halustani hakea nyt yhteishaussa muualle, mutta yksinkertaisesti pelko ja epävarmuus pidätteli mua. Sen keskustelun jälkeen olin kuitenkin varmempi kuin koskaan siitä, että nyt se on menoa.

Eli tämä oli neljäs kerta opiskelujeni aikana, kun oon lähdössä Helsingin Diakoniaopistolta. Mutta tämä kerta eroaa huomattavasti niistä kolmesta edellisestä. Kyllä, meni taas tosi niukille ja hätiköin vähän, mutta tällä kertaa kuitenkin lähdin liikenteeseen ajatuksella "Haen nyt, ja jos en saa paikkaa niin jään tänne ja haen syksyllä uudestaan!" enkä "Noni se on sitten moro!".
Huomattavaa eroa havaittavissa, eikö?

Nyt on hakemukset lähetetty kolmeen eri ammattiopistoon ja kädet täristen jännityksestä odottelen vastauksia!

En sano, etteikö Helsingin Diakoniaopisto olisi antanut mulle mitään näiden vajaan kahden vuoden aikana, tai että sinne meno olisi suurimpia tekemiäni virheitä. Ehei, ei mitään sinne päinkään. Hdo on tarjonnu mulle upeita asioita, avannu mulle monia ovia eteenpäin, kasvattanut, opettanut ja pitänyt loistavaa huolta. Ja siinähän se onkin; uskon, et oon saanu täältä kaiken sen, mitä tällä koululla on mulle tarjottavana. Se on tosiaan paljon, mutta unelmiani ja tulevaisuuttani ajatellen se ei riitä.

Aurinkoista kevättä, vaikka viikonlopuksi onkin luvattu lumisateita :)
Stella

Vihdoin täällä

Helloo taas!

Okay! Sain vihdoin ottettua jonkin näköisiä kuvia, mutta olin liian laiska ruvetakseni tekemään niille mitään parannuksia tms. En saanut kuvien latausta hallintaani, joten ne ovat nyt täydellisen satunnaisessa järkässä! :)

Tauolle tekemistä oppimiskeskuksessa

Opiston kahvila

Opettajien postilaatikot ja uusintatenttikuoria

Uudistunut Funtsi!

KAAAHVIAA

Päihdetyön kurssilta saatu ryhmätehtävä

Perhetyön kurssilta pohdittavaa

Meikäpoika tulossa Nummelasta (Y)

Jee, ja myöhemmin palaan sepittelemään muusta maailman menosta meillä Hdolla! :)

-Stella